Olisi pitänyt mennä viikonloppuna lenkille – tai ainakin kuntoilla muuten. Mikset hoitanut tuota työasiaa perjantaina, nyt se odottaa tuossa pöydällä maanantaina. Tarvitsisit ajan hammaslääkäriin/hierojalle/terapiaan, mutta ei sellaista voi järjestää, koska työt täyttää kalenterin. Joskus kotonakin vaivaa tunne, että jotakin pitäisi koko ajan olla tekemässä. Juoksulenkillä pitää juosta kovaa, muuten kriittinen ääni saa sinut kiinni ja olet huono. Miten tämän sisäisen kritisoijan oikein voisi kesyttää? Tätä kysymystä lähdimme tutkimaan Akuutin Terveydeksi -podcastin 4. jaksossa.
Kyseenalaista sisäinen puhe
Silloin kun sisäinen äänesi vaatii sinulta liikoja, pysähdy tarkastelemaan mitä se sanoo. Jotkut vaatimukset ovat älyttömiä, kuten että joskus menneisyydessä jotakin olisi pitänyt tehdä toisella tavalla. Tai että viime viikolla olisi pitänyt tehdä enemmän. Nämä ovat tyypillisiä menneisyyteen kohdistuvia vaatimuksia, joita ei tietenkään enää voi täyttää. Joskus myös vaatimukset tulevasta, päivästä, viikosta tai vuodesta ovat liian suuret.
Voit ottaa vastaväitteen sille kriittiselle puheelle, kyseenalaistaa.
Olotila voi olla jopa lamaantunut kaikkien vaatimusten vuoksi. Joskus menneisyyden asiatkin palaavat kummittelemaan. “Jos olet joskus vuosia sitten sanonut jotakin, se aiheuttaa fyysisen reaktion – saan itseni kiinni kurtistamasta kulmiani ikäänkuin fyysisenä läpsäisynä naamalle se tuntuu.” Silloin “voit ottaa vastaväitteen sille kriittiselle puheelle, kyseenalaistaa”, todetaan podcastissa. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä! Miten niin kaikki asiat kannattaisi saada tänään valmiiksi? Eikö joku tehtävä hyötyisi väljemmästä tekemisestä, jossa ehdit nukkua yön yli? Ehkä menneisyyden itseäänkin voisi ymmärtää ja hyväksyä, soimaamisen sijaan.
Piiskuri ei tiedä sopivasta
Monen kunnianhimoisen ihmisen elämää varjostaa sisäinen ääni, joka ei ole koskaan tyytyväinen. Aina olisi pitänyt tehdä enemmän ja paremmin. Suuremmasta saavutuksestakaan ei malteta jäädä nauttimaan, kun pitäisi olla jo seuraavan haasteen kimpussa. Sen paremmin sisäiset kun mahdolliset ulkoisetkaan piiskurit eivät kuitenkaan tiedä mitään siitä, millä mielellä lähdet toteuttamaan tehtäviäsi. Kukaan muu kuin sinä ei tiedä oletko ollut sairaana vai nukkunut hyvin, stressaantunut vai levollinen, murheellisella vai iloisella mielellä. Siksi vain sinä voit tietää, mihin tänään kannattaa itseltään odottaa.
Pitäisi, pakottava painostava ääni ei välttämättä ole paras tapa saada niitä asioita aikaan
Piiskurin ääni ei myöskään saa innostumaan tekemisestä. “Pitäisi, pakottava painostava ääni ei välttämättä ole paras tapa saada niitä asioita aikaan.” Kuulostele pakottavan tunteen sijaan, mitä haluaisit tehdä? Mihin hommaan voisit tarttua? Valitse nuutuneemmassa olotilassa mieluummin ensin jotakin sellaista, josta sinulle tulee mukava olotila. Anna välillä lupa rentoutua, niin tulee taas tilaa innostua.
Uteliaisuus avuksi
Podcastin jaksossa mainittu kirja Pirjo ja Tyyne – kesytä sisäiset äänesi tavoittaa nerokkaan tavan lähestyä sisäistä kriitikkoa. Emme aina ymmärrä, mistä kriittinen ääni on peräisin, mutta sille voi itse keksiä nimen. Samalla voi nimetä myös jonkun toisen äänen, joka ehkä suhtautuu tekemisiimme vähän ymmärtäväisemmin ja lempeämmin. Nerokkuus piilee kuitenkin siinä, että näin mielen sisältöjä pääsee tarkastelemaan. Ahaa, tuollainen kommentti tuli Pirjolta, tai mikä sinun kriitikkosi nimi sitten onkaan.
Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee, mutta, siinä on yks mutta, lähdetäänkö me reagoimaan niihin ajatuksiin, tavallaan vahvistetaanko niitä – jos meillä on se kriittinen puhe niin se vahvistuu jos me lähdetään uskomaan sitä.
Uteliaan tutkimisen avulla ääneen voi saada etäisyyttä. Kukaan ei ole sanonut, että sisäistä piiskuria kannattaisi aina uskoa tai sen ohjeiden mukaan toimia. “Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee, mutta, siinä on yks mutta, lähdetäänkö me reagoimaan niihin ajatuksiin, tavallaan vahvistetaanko niitä – jos meillä on se kriittinen puhe niin se vahvistuu jos me lähdetään uskomaan sitä”.
Sisäistä ääntä ei kuitenkaan kannata lytätä – eikä se useimmiten onnistukaan. Sillä voi kuitenkin olla jokin hyvä tarkoitus. Ehkä ääni on koittanut saada sinut onnistumaan, tai nostamaan rimaa. Sisäinen piiskuri sentään uskoo, että pystyisit aina parempaan ja enempään. Ehkei se ole pelkästään huono juttu? Lyttäävä tai ylikriittinen sävy kannattaa ehkä jättää huomiotta, mutta onko ydinviestissä jotakin, joka sinun on hyvä kuulla? Kuten podcast -jaksossakin pohditaan, saattaisi kriittinen ääni myös olla tarpeellinen joillekin, joilta se tuntuu puuttuvan.
P.S. Mikäli haluat saada blogini tuoreeltaan sähköpostiisi, voit tilata sen tästä linkistä