3 vinkkiä ajan löytämiseen kirjoittamiselle

3 vinkkiä ajan löytämiseen kirjoittamiselle

Miten ihmeessä voisi löytää aikaa kirjoittamiselle? Tämä on yksi useimmin kysyttyjä kysymyksiä, joita kirjan kirjoittamisesta haaveilevat minulta kysyvät. Suurin osa myös nimeää ajan puutteen syyksi, miksi ei ryhdy kirjaprojektiin juuri nyt. On totta, että aika on rajallinen resurssi. Sen kanssa ei voi neuvotella, se vain kulkee eteenpäin. Toisaalta aikaa on koko ajan, ja sitä on huomenna taas lisää. Tässä blogissa kerron kolme keinoa, miten voi löytää aikaa kirjoittamiselle. Ne perustuvat omiin kokemuksiini ja tuntemieni kirjoittajien kertomiin vinkkeihin.

Hetkiä matkalla ideasta toteutukseen

Moni kirjaidean keksinyt kertoo miettineensä ajatusta kirjasta tavalla tai toisella jo pitkään. Joillakin idea on elänyt jo vuosia. Toisilla se on kirkastunut jonakin hetkenä, vaikka taustalla voi olla pitkäkin pyöriskely saman aihepiirin äärellä. Jotenkin aiheen äärelle vain palaa aina uudelleen.

Aihe ei muutu kirjaprojektiksi ihan itsekseen, vaan se tarvitsee jonkinlaisen startin. Se voi olla kirjoittamasi blogikirjoitus, somepostaus, kirjoittamiskurssi tai vaikka aiheeseen liittyvä koulutus. Aloittamisen jälkeen jotakin kuitenkin tapahtuu. Kun kirjaideasta on syntynyt jokin dokumentti tai tekstinpätkä, se voi alkaa elämään. Ehkäpä aiheesta kirjoittaa toisenkin blogin, tai siitä juttelee jonkun kanssa. Alkaa ehkä huomata, että joissakin lehtiartikkeleissa sivutaan samaa aihepiiriä. Tietyissä hetkissä herää tarve pohdiskella aihetta, ehkäpä kirjoittamalla.

Vinkki 1: Tartu hetkiin

Näihin hetkiin kannattaa tarttua. Vaikka aikaa olisi viisi minuuttia, kirjoita ylös lehtiartikkelin, koulutuksen tai keskustelun herättämät ajatukset. Perusta kirjaidealle word -dokumentti tai muistio puhelimeen, ja lisäile sinne ajatuksia sitä mukaa kun niitä syntyy. Lisää sinne myös löytämäsi kiinnostavat blogit, kirjat, tai muut lähteet, joihin törmäät. Et varsinaisesti tarvitse erillistä aikaa tässä kohtaa, koska kiinnostus aihetta kohtaan saa sinut huomaamaan kaikkea teemaasi liittyvää. Kirjoita myös esimerkkejä tai kokemuksia, joissa aiheesi esiintyy.

Ensimmäinen oma kirjaprojektini lähti liikkeelle blogeista, joita aloin kirjoittaa vuonna 2016. Yhtäkkiä useampi blogini käsittelikin samaa aihepiiriä, itsensä johtamista. Tuntui kuin joka paikassa kirjoitettaisiin siitä. Jatkuvasti omassakin elämässä ja työssä tuli vastaan jokin tilanne, jossa huomasin tarvittavan itsensä johtamisen taitoja. Aloin kirjoittaa blogeja aiheesta, ja pian minulla oli käsissäni alustava idea kirjasta. Olin jo melkein huomaamattani työstänyt ajatusta kirjoittamalla siitä lisää.

Vinkki 2: Pätkissä kirjoittaminen

Harvalla kirjoittajalla on mahdollisuus saada varsinaista työaikaa kirjan kirjoittamiselle. Silti moni onnistuu kirjoittamaan tietokirjan. Se tapahtuu tyypillisesti noin kahden tunnin pätkissä. Itse asiassa kokonaiset kirjoittamispäivät ovat harvinaisia. Paljon tavallisempaa on, että kirjoittamiselle varataan jokin hetki päivästä. Joku menee kirjastoon tai kahvilaan, jolloin on helpompi keskittyä aiheeseen kuin kotona, jossa on paljon muutakin tekemistä. Toinen valitsee kirjoittaa puoli tuntia työpäivän päätteeksi, tai aamulla ensimmäiseksi. Tärkeintä on antaa itselle lupa keskittyä vain kirjoittamiseen sen ajan, mikä kulloinkin on mahdollista käyttää.

Suurin osa ihmisistä kokee olevansa aamulla parhaimmillaan. Ensimmäiseksi yöunien jälkeen päivän tapahtumat tai sähköpostit eivät ole vielä tulleet ajatuksiin ja siksi kirjoittamiselle löytyy mielestä tilaa. Minä sen sijaan en ole lainkaan aamuihminen. Siksi omat kirjoittamispätkäni ovat tunnin, parin pätkiä iltapäivällä tai illalla. Helpointa projektin edistäminen on silloin, jos näitä pätkiä saa järjestettyä useampia samalle viikolle. Silloin tuntuu, että teksti etenee nopeiten. Välissä saattaa olla viikkoja, tai jopa kuukausia, jolloin kirjaprojekti on tauolla.

Vinkki 3: Vetäytymiset ja retriitit

Ajan varaaminen kirjoittamiselle on useimmille tietokirjailijoille arjessa suurin haaste. Siksi kirjoittaminen edistyy harppauksilla, kun sille varaa jonkin pidemmän pätkän, jolloin muut tekemiset jätetään vähemmälle. Pidennetty viikonloppu mökillä on tarjonnut monelle arvokasta aikaa kirjoittamiseen. Muutakin voi tehdä, mutta kodin askareet ja työt jätetään taakse. Tavoitteen asettaminen auttaa. Voi suunnitella esimerkiksi kirjoittavansa 5-10 sivua päivässä, jolloin ei tarvitse välittää tekstin laadusta, vaan kirjoitetaan ilman turhaa sensuuria.

Omat retriittini ovat kestäneet neljästä päivästä kahteen viikkoon. Joskus olen varannut Airbnb -asunnon Tallinnasta ja raahannut kasan lähdekirjoja mukanani. Paras retriittini oli kahden viikon reissu Etelä-Espanjaan, jossa onnistuin järjestämään yhteensä 10 kirjoittamispäivää itselleni. Sinä aikana sain kasaan Aikaansaamisen taika -kirjan käsikirjoituksen ensimmäisen version. Mukana ei ollut lähdekirjoja, vaan pelkästään läppäri. Tärkeintä oli saada aikaa. Varmaankin joitakin järjestettyjäkin retriittejä löytyy, mutta itse olen ollut vain omatekoisilla retriiteillä.

Haluatko sinäkin kirjoittaa kirjan?

Tule mukaan Ideasta tietokirjaksi -etäworkshoppiin perjantaina 22.3.2024. Saat harjoitusten avulla hahmotella kirjasi sisältöä, rakennetta, lukijan näkökulmaa, tarvittavia askeleita aina kustantajan löytämiseen ja kirjan julkaisuun saakka. Tervetuloa mukaan, nyt 15.3. saakka etuhinta 179€ voimassa, ilmoittautuminen on nyt käynnissä ja voit buukata workshopin verkkokaupastani tästä linkistä

Workshopin tiedot löytyvät täältä

Ideasta tietokirjaksi toteutuu jo 12. kerran. Ohessa muutama palaute viime kerralta:

”Pidin konkreettisista ohjeista, mielikuvaharjoituksesta, kirjoitusharjoituksista, siitä että pohdittiin kenelle kirjan haluaisi kirjoittaa, keskusteluista.”

”Lämmin, rohkaiseva ja kannustava tunnelma, erittäin hyvin jäsennelty kokonaisuus, käytännönläheisyys ja harjoitukset konkretisoivat hyvin asiaa. Harjoitukset koin tosi hyviksi ja arvokkaiksi, hyvä flow vei inspiroivalla tavalla mukanaan. :)”

” Hyviä harjoituksia, tiiviiseen aikaan pakattu paljon asiaa, lunasti sen mitä lupasi”

” Kiitos Satu innostavasta workshopista. Hyvin toimi kaikki myös etänä – huomioit upeasti osallistujien osallistamisen kysymyksin.”

” Positiivinen ja kannustava tapa esitellä samalla omaa polkua kirjailijaksi ja nivoa se oleellisten tietojen kanssa yhteen. Webinaari oli koostettu taitavasti.”