Intuitio – avain hyviin valintoihin

Intuitio – avain hyviin valintoihin

Teetkö valintoja intuitiolla? Huomasit sitä tai et, toimit jatkuvasti intuitiosi varassa. Pysähdyt ehkä intuitiivisen tiedon äärelle silloin, kun olet muuttamassa ja etsit asuntoa. Luet tietysti myös taloyhtiön papereita ja pohdit sijainnin järkevyyttä. Eräs tärkeä valintakriteeri kuitenkin on, tuntuuko asunto sinusta sopivalta kodiksesi. Et ehkä osaa kertoa, miksi jokin koti houkuttelee ja tai toinen ei, mutta jokin kertoo sen: intuitio.

Yhtä lailla osaat intuitiivisesti valita juuri tällä hetkellä sopivan ruoka-annoksen ravintolassa, päättää kenelle ystävälle soitat missäkin asiassa ja ratkaista työssäsi monta kysymystä päivässä ilman sen kummempia pohdintoja. Joskus liika järkiajattelu vaan sotkee sulavasti arjessa sujuvia päätöksiä. Huomaat, että vaikka kuinka tarkastelet ravintolan menun vaihtoehtoja, sotkeennut vain eri näkökohtiin. Ensimmäinen ajatus olikin paras.

Älykäs intuitio on kokemusten summa

Asta Raami kuvaa mainioissa kirjoissaan älykästä intuitiota. Se on tietoa, joka meille kertyy elämämme aikana itsestämme, maailmasta jossa elämme, työstä jota teemme päivittäin. Kun kehityt taitavaksi jossain, tiedät intuitiivisesti, mikä on hyvä tapa toimia. Muusikko ei enää lue musiikin teoriaa päivittäin, vaan osaa valita sopivat soinnut kertyneen taitonsa perusteella.

Samoin kokemus, joka meille kertyy itsestämme, takaa kyvyn valita itselle hyvällä tavalla. Tiedät jo, millaiset menot ja aktiviteetit tuntuvat sinulle sopivilta. Arvaat helposti, mikä on sinulle mieluisa matkakohde ja millaisella asuinalueella tulet viihtymään. Se johtuu siitä, että olet koko elämäsi elänyt itsesi kanssa ja huomannut, mikä sinulle tyypillisesti sopii. Jollekulle ilta teatterissa on nautinto, toinen tietää etukäteen kyllästyvänsä pitkään istumiseen.

Intuition harha-askeleet

Intuitio pettää silloin, jos kokemus jostakin puuttuu. Jos on kotoisin lämpimästä maasta, eikä ole koskaan käynyt hiihtoretkellä, voi olla vaikea etukäteen tunnistaa, nauttiiko siitä. Saatamme turhaankin jättää kokeilematta sellaista, mikä on kulttuurillemme tai tottumuksillemme vierasta. Uuden kokeilemista voi seurata iloinenkin yllätys.

Kokemuksemme voivat myös joskus johtaa harhaan. Jos olet saanut vatsataudin syötyäsi pilaantunutta ruokaa, voi vastenmielisyys kyseistä ruokalajia kohtaan säilyä pitkäänkin. Taipumus välttää ruokalajia jää intuition muistiin, mutta se ei kerro totuutta. Toisella kertaa sama ruokalaji ei välttämättä olekaan pilaantunutta.

Tunteet vai intuitio?

Intuitio sekoitetaan usein tunteisiin. Voimakas tunne ei kuitenkaan välttämättä ole intuition viesti. Pelot virittyvät meissä turhankin helposti. Jos kammoat esiintymistä, kauhuelokuvia tai vaikka taskuvarkaita ruuhkaisessa ostoskeskuksessa, se ei tarkoita todellisen uhan tunnistamista. Myös rakastuneena tai innostuksen vallassa moni on tehnyt harkitsemattomia valintoja.

Tunteet ovat kyllä meille viestejä, mutta niiden tärkein informaatio syntyy niitä rauhallisesti tarkastelemalla ja reflektoimalla – ei niiden mukaan toimimalla. Tämänkin osaamme monissa kohdissa intuitiivisesti toteuttaa. Olemme oppineet, ettei kiukuspäissään kannata sanoa ihan kaikkea tai töniä hidastelijoita kassajonossa. Kiihtyneelle asiakkaalle olemme oppineet puhumaan rauhallisesti. Ihmiselle luonteenomaiset vuorovaikutustaidot ovatkin hyvä esimerkki intuitiosta. Keskustelussa olemme intuitiivisesti taitavia, vaikkeivät järki ja pohdinta läheskään aina ehdi mukaan.

Tutkimuksissa intuitiosta on havaittu, ettei siihen useinkaan liity mitään voimakasta tunnetta. Pikemminkin tutkimuksiin haastatellut Nobel-palkitut ja menestyneet yritysjohtajat kuvaavat rauhallista tunnetta. Oikeaan vievän oivalluksen hetkellä ei olla tunnekuohuissa. Monenlaisia kehollisia tuntemuksia ja mielikuvia tutkitut kyllä kuvaavat. Harmillisesti tuntemukset ovat kovin yksilöllisiä, joten intuition tunnistamista on vaikea opettaa muille. Sitä voi kukin kuitenkin itse harjoitella.

Jos haluat lukea lisää intuitiosta ja muista avaimista parempiin valintoihin, löydät niitä juuri ilmestyneestä kirjastani Valinnan paikka – näin teet parempia päätöksiä. Löydät sieltä runsaasti tietoa, esimerkkejä sekä 64 harjoitusta parempien valintojen tekemiseen. Voit tilata kirjan omaksesi tästä linkistä.

Kolme harjoitusta intuitiivisiin valintoihin:

#1. Miten onnistunut valinta syntyi. Mieti jotakin valintaa, joka johti hyvään lopputulokseen. Palauta mieleesi, millainen olotila sinulla oli päätöstä tehdessäsi? Vain sinä tiedät, miltä sinusta tuntuu silloin, kun valitset oikein.

#2. Kuulostele kehoasi. Jos sinulla on kaksi vaihtoehtoa, joista on vaikea valita, kokeile tuoliharjoitusta. Laita toinen vaihtoehto toiseen, ja toinen toiseen tuoliin. Käy sitten istumassa kummassakin tuolissa vuorotellen, ja tunnustele olotilaasi. On myös helpompi tarkastella vaihtoehtoja yksi kerrallaan, voit vaikka puhua ääneen tai kirjoittaa ajatuksiasi ja tuntemuksiasi eri vaihtoehdoista.

#3. Viritä intuitio yön yli. Moni tunnistaa ilmiön, että jokin kateissa oleva sana tai nimi tulee mieleen silloin, kun rentoutuu ja päästää irti ponnistelusta. Tällainen mahdollisuus meillä on joka yö käytettävissämme. Kirjoita illalla ylös kysymys, jota olet pohtinut. Sano sitten itsellesi, että aamulla tiedät ratkaisun. Käy nukkumaan ja katso mitä mielestä löytyy aamulla. 

Tämä blogi on osa Valinnan paikka –blogisarjaa. Blogi ilmestyy 1.1.2021 julkaistun tietokirjani kunniaksi! Kirjani ”Valinnan paikka – näin teet parempia päätöksiä” voit tilata omaksesi tästä linkistä

Voit tilata tämän blogisarjan ja pysyä ajan tasalla tapahtumista tästä linkistä

P.S. Kirjani julkkariwebinaarissa 18.1. keskustelimme Valmentamon Anne Karilahden kanssa myös intuitiosta ja monista muista hyviin valintoihin liittyvistä teemoista. Löydät julkkariwebinaarin tallenteen tästä linkistä Valmentamolla on myös muita innostavia ja ilmaisia webinaareja, jotka löytyvät täältä.

P.P.S. Jos haluat kehittää itseäsi ja hyvinvointiasi, löydät nyt myös minun Aikaansaamisen taika – itsensä johtamista käsittelevän valmennuksen DRIIMin valikoimasta täältä!

Saat DRIIMin kaikki valmennukset käyttöösi vain 8€ kuukaudessa, tai 80€ vuodessa tästä linkistä