Ketä kirjasi (tuotteesi) auttaa?

Ketä kirjasi (tuotteesi) auttaa?

Kun yrityksessä tai organisaatiossa kehitetään tuotetta tai palvelua, lähdetään usein liikkeelle osaamisesta ja kokemuksesta. Mitä meillä on ja mitä voimme tarjota asiakkaille? Samoin tietokirjaprojektikin alkaa yleensä ajatuksesta, että minulla on jotakin annettavaa ja kerrottavaa, josta voisi olla hyötyä muille.

Kohderyhmän miettiminen on kuitenkin ihan yhtä tärkeää. Jos kirja ei puhuttele lukijaansa, sen tärkeä viesti kaikuu kuuroille korville. Yleistajuinen tietokirja kirjoitetaan parhaimmillaan yhdelle henkilölle – ja juuri siksi se tavoittaa kohderyhmänsä. Tässä blogissa kerron miksi ja miten se tehdään.

Tunne lukijasi

On vähän paradoksaalista, että laajoja yleisöjä tavoittavat kirjat kirjoitetaan ajatellen yhtä ihmistä. Salaisuus piilee siinä, että yksi ihminen on mahdollista tuntea hyvin. Kun tarkastellaan vain yhden ihmisen näkökulmaa, voidaan syvällisesti ymmärtää hänen toiveitaan, tarpeitaan ja näkökulmaansa. Näin muuten kehitetään todella monet muutkin tuotteet. Jos yrität kirjoittaa ajatellen kaikkia ihmisiä samanaikaisesti, viesti helposti vesittyy ja kadottaa koskettavuutensa.

Tietyn kohderyhmän kanssa työtään tekevät ihmiset ovat etulyöntiasemassa. Ei tarvita laajoja kuluttajatutkimuksia, koska asiakkaat ovat jo tuttuja. Samantyyppinen ongelma, tarve tai toive on tullut vastaan jo todella monta kertaa. On jo tiedossa, millä tavalla siihen voi tarjota apua. Näin on mahdollista vastata juuri tuohon tarpeeseen tai kysymykseen. Käytännössä on huomattu, että juuri tällä tavoin kirjoitettu kirja tavoittaa laajan yleisön. Se puhuttelee todellisuudessa laajaa yleisöä.

Lukijalle kirjoittaminen helpottaa prosessia

Jos yrität miellyttää kaikkia, viestisi jää helposti liian yleiselle tasolle. On sanottava selkeästi jotakin jollekulle, jotta sanoma kirkastuu. Erityisesti moni asiantuntija miettii kirjoittaessaan liikaa kollegoiden tai muiden oman alan ihmisten mielipiteitä. Tähän ei kuitenkaan kannata keskittyä, ellei sitten halua kirjoittaa vain tietyn alan osaajille.

Tietyn lukijan ajattelu helpottaa liiallista itsekritiikkiä. Omassakin mielessäni osaan helposti kuvitella, mitä joku kollega tai työkaveri ehkä sanoisi kirjoittamastani. Se ei tietenkään ole olennaista, sillä haluan tavoittaa ne joilla ei vielä ole sitä tietoa ja apua, jota haluan heille tarjota. Siksi kuvittelen aina kirjoittaessani mielessäni jonkun henkilön, jonka kysymyksiin ja tarpeisiin haluan vastata.

HARJOITUS: Sinun lukijasi

Tee tämä harjoitus, jos haluat kirjasi (tai muun tuotteesi) tavoittavan kohderyhmänsä. Tarvitset kynän, paperia ja muutaman minuutin aikaa. Sulje silmäsi, ja luo mielikuva henkilöstä, jota haluat kirjallasi auttaa. Mieti minkä ikäinen hän on, missä hän asuu, millaista elämää hän elää ja millaisessa elämäntilanteessa hän on juuri nyt. Keksi henkilölle nimi, ja kuvittele miltä hän näyttää.

Hyppää seuraavaksi lukijasi saappaisiin. Kuvittele olevasi hän. Miltä tuntuisi elää hänen elämäänsä? Kirjoita sitten paperille kolme asiaa, joita lukijasi toivoo löytävänsä kirjastasi. Mihin kysymyksiin hän haluaa saada vastauksen? Mihin ongelmaan tai tarpeeseen hän haluaa löytää avun?

Voit piirtää lukijastasi kuvan haluamallasi tyylillä. Kun kirjoitin ensimmäistä tietokirjaani Aikaansaamisen taika  – näin johdat itseäsi, minulla oli A4 paperille piirretty kasvokuva lukijastani teipattuna seinälle niin, että saatoin katsoa häntä kirjoittaessani. Kirjoittaessani kuvittelin puhuvani juuri hänelle. Se helpotti niinä hetkinä, kun kuulin korvissani kriittisiä kommentteja kirjoittamastani. Kiitos, lukijani, kun autoit minua puhumaan juuri sinulle!

Tämä ja koko joukko muitakin harjoituksia tehdään taas yhdessä Ideasta tietokirjaksi -etäworkshopissa perjantaina 22.3.2024. Kokoonnumme epäilemättä huippuporukalla työstämään kirjaprojekteja, jotka tulevat auttamaan satoja ja tuhansia lukijoita löytämään avun johonkin ongelmaan tai tarpeeseen. Tervetuloa mukaan, ilmoittautuminen on nyt käynnissä ja pääset mukaan tästä linkistä

Workshopin tiedot löytyvät nettisivuiltani täältä

Ideasta tietokirjaksi toteutuu jo 12. kerran. Ohessa muutama palaute viime kerralta:

”Pidin konkreettisista ohjeista, mielikuvaharjoituksesta, kirjoitusharjoituksista, siitä että pohdittiin kenelle kirjan haluaisi kirjoittaa, keskusteluista.”

”Lämmin, rohkaiseva ja kannustava tunnelma, erittäin hyvin jäsennelty kokonaisuus, käytännönläheisyys ja harjoitukset konkretisoivat hyvin asiaa. Harjoitukset koin tosi hyviksi ja arvokkaiksi, hyvä flow vei inspiroivalla tavalla mukanaan. :)”

” Hyviä harjoituksia, tiiviiseen aikaan pakattu paljon asiaa, lunasti sen mitä lupasi”

” Kiitos Satu innostavasta workshopista. Hyvin toimi kaikki myös etänä – huomioit upeasti osallistujien osallistamisen kysymyksin.”

” Positiivinen ja kannustava tapa esitellä samalla omaa polkua kirjailijaksi ja nivoa se oleellisten tietojen kanssa yhteen. Webinaari oli koostettu taitavasti.”