Kolme aivovinkkiä parempiin valintoihin

Kolme aivovinkkiä parempiin valintoihin

Lykkään diaesityksen tekoa viime hetkeen, koska en jaksaisi alkaa pinnistellä muististani tärkeimpiä pointteja. Teen samoja ruokalajeja päivästä toiseen, jotta minun ei tarvitse etsiä uusia reseptejä tai lähteä erikseen kauppaan hakemaan tavallisista ruuista poikkeavia aineksia. Seikkailen sosiaalisen median sovelluksissa, vaikka voisin ehkä kirjoittaa blogia tai lukea vaikka kirjaa rentoutuakseni. Kävelen työpaikalle lyhyintä reittiä, vaikka oikeastaan halusin ottaa enemmän askeleita. 

Paljon puhutaan siitä, miten aivojen taipumus säästää energiaa haastaa meitä – toimimme tapojen ja tottumusten mukaan, koska se kuluttaa vähemmän kuin uusien opettelu. Aivojemme toimintatapa koukuttaa meidät helposti someen tai simppeleihin nettipeleihin, vaikka oikeastaan haluaisimme tehdä vapaa-ajallamme jotakin muuta, vaikkapa vaan rentoutua. Voisiko kivikautisten aivojemme ominaisuudet kuitenkin valjastaa myös parempien valintojen tekoon?

Tee se helpoksi

Hyvät valinnat tehdään usein etukäteen. Jos haluat päästä aamulla lenkille, kannattaa lenkkivaatteet asetella esille näkyvälle paikalle jo illalla. Sohvapöydällä odottava kirja houkuttelee tarttumaan siihen paremmin kuin se, joka odottaa kirjahyllyssä. Jos et halua viettää liikaa aikaa älypuhelimella, piilota se vaikka laukkuusi siksi aikaa, kun teet jotakin muuta.

Helpolla pääsemisen tarpeen voi siis myös valjastaa käyttöönsä. Kun haluat kokkailla viikonloppuna jotakin uutta, etsi resepti valmiiksi ja hoida kauppaostokset jo viikolla, niin ruuanlaittoon on helpompi ryhtyä. Laita pyykit ja pesuaine valmiiksi koneeseen, jotta pyykinpesun aloitus vaatii vain napin painalluksen sopivalla hetkellä. Madalla kynnystä tekstin kirjoittamiseen luonnostelemalla teksti valmiiksi ja jättämällä se hautumaan yön yli.

Voittavat tavat

Kaikkein vähiten energiaa kuluttavat sellaiset toiminnot, jotka ovat rutiineja. Tavat eivät kuitenkaan muodostu itsestään, vaan vaativat opetteluvaiheessa toistoa. Jos haluat lisätä vaikka liikuntaa, kävele pidempää reittiä työpaikalle joka päivä muutaman viikon ajan. Sen jälkeen jalkasi vievät sinut helposti samaa reittiä, johon olet jo tottunut. Kodin siisteyttä voi edistää vaikka ottamalla tavaksi siivota viisitoista minuuttia töiden päättämisen jälkeen mielimusiikkia kuunnellen. Helpoiten uusi rutiini muodostuu liittämällä sen johonkin päivittäin toistuvaan tapaan.

Uuden tavan oppiminen vei eräässä tutkimuksessa keskimäärin 66 päivää, joten älä luovuta liian helpolla. Rutiini kyllä muodostuu, kun toistat sitä sinnikkäästi riittävän monta kertaa. Muista olla itseesi tyytyväinen, kun jatkat harjoittelua silloinkin, kun ei huvittaisi. Kiittele ja kannusta, että olet valinnut tehdä jotakin sellaista, joka edistää jotakin sinulle tärkeää päämäärää. Ihminen kun ei luonnostaan innostu pienistä askeleista, vaan haluaisi mieluummin nopeita palkintoja.

Palautuminen lisää virkeyttä

Aivot kaipaavat lepoa muulloinkin kuin nukkuessa. Jos teet jatkuvasti jotakin koko valveillaoloajan, ei ole ihme, jos tulee tehtyä huonoja valintoja. Ponnistelun ja rasituksen jälkeen päätökset ovat tutkimusten mukaan usein lyhytnäköisiä. Pidemmän tähtäimen tavoitteet ja päämäärät unohtuvat ja alat toimia selviytymismoodista käsin.

Aivojen taistele-pakene -tila oli tärkeä ihmislajille silloin, kun olimme todellisessa hengenvaarassa. Paradoksaalisesti nyt kun elämämme on teoriassa turvallisempaa kuin koskaan, ajamme arjessa itsemme selviytymistilaan vain yrittämällä tehdä montaa asiaa kerrallaan ja mahdollisimman nopeasti.

Jo pienet tauot päivän aikana ja riittävä rentouttava tekeminen vapaa-ajalla auttavat sinua merkittävästi parempiin valintoihin. Muutaman minuutin hengittelytauot kokousten välillä – ilman jatkuvaa älypuhelimen ja sähköpostin katsomista – säästävät sinut monelta turhalta tekemiseltä. Valitset tekemisesi paremmin rauhallisella ja levänneellä mielellä.

Jos haluat lukea lisää aivojen toiminnasta ja muista keinoista tehdä parempia valintoja, löydät tietoa ja esimerkkejä juuri ilmestyneestä kirjastani Valinnan paikka – näin teet parempia päätöksiä. Löydät sieltä mm. 64 harjoitusta parempien valintojen tekemiseen. Voit tilata kirjan omaksesi tästä linkistä.

Kolme aivojen toimintaan perustuvaa vinkkiä parempiin valintoihin

#1. Helpota. Keksi tapoja madaltaa kynnystä toivomaasi toimintaan. Valmistele haastavat tehtävät edellisenä päivänä. Lataa kahvinkeitin valmiiksi tai asettele lenkkivaatteet esille. Sovi tekemisestä ystävän, puolison tai kollegan kanssa, niin perumisesta tulee vaikeampaa kuin toteutuksesta.

#2. Luo rutiini. Mitä tahansa haluat lisätä elämässäsi, luo siitä toistuva tapa. Tee harjoittelusta itsellesi mahdollisimman mukavaa. Jos haluat lisätä päiviin askeleita, mieti voitko kuunnella mieluista äänikirjaa tai musiikkia kuulokkeista kävelyn ajan. Näe vaivaa rutiinia luodessasi, äläkä luovuta, vaikkei se joka kerta onnistuisikaan. Tavan muodostumiseen voi mennä aikaa, mutta lopputulos palkitsee.

#3. Hengähdä. Mikä tahansa sujuu helpommin lepotauon jälkeen. Aivot ovat hieno elin, mutta ne eivät toimi koneen tavoin, vaan tarvitsevat palautumista. Riittävä rentoutuminen päivittäin taas saa ne toimimaan paremmin kuin mikään kone – voit yllättyä itsekin millaisia oivalluksia pienellä kävelylenkillä tai hengittelytauolla voi syntyä, kun vain hellität hetkeksi ponnistelusta.

Tämä blogi on osa Valinnan paikka –blogisarjaa. Blogi ilmestyy 1.1.2021 julkaistun tietokirjani kunniaksi! Kirjani ”Valinnan paikka – näin teet parempia päätöksiä” voit tilata omaksesi tästä linkistä

Voit tilata tämän blogisarjan ja pysyä ajan tasalla tapahtumista tästä linkistä  

P.S. Suosittelin hiljattain sinulle Joyllan positiivisen psykologian koulutusta. Nettisivuilta löytyy nyt myös lisää kokemuksistani positiivisen psykologian opiskelusta ja sen vaikutuksista työuraani tästä linkistä

P.P.S. Jos haluat kehittää itseäsi ja hyvinvointiasi, löydät nyt myös minun Aikaansaamisen taika – itsensä johtamista käsittelevän valmennuksen DRIIMin valikoimasta!

Saat DRIIMin kaikki valmennukset käyttöösi vain 8€ kuukaudessa, tai 80€ vuodessa täältä

Jätä kommentti

Name
E-mail
Website
Kommentti