Psykologilta kysytään usein vinkkejä, ohjeita ja kikkakolmosia. Ihan niin kuin mielen tasapaino saavutettaisiin jollakin Pirkka-niksillä, jossa hyödynnetään vanhoja sukkahousuja. Toimivat harjoitukset saattavat kuulostaa liian yksinkertaisilta, ja olla samaan aikaan käytännössä todella haastavia. Harjoitteluun ei onneksi kuitenkaan tarvita kalliita välineitä tai monimutkaista teknologiaa. Mieli kulkee mukanasi minne vain menetkin ja kaikki tilanteet soveltuvat mielen treeniin.
Katsoin hiljattain tutun psykologikollegan haastattelua aamu-tv:ssä. Aiheena oli työuupumus. Kollega kertoi hienosti, miten olisi tärkeää pysähtyä kuuntelemaan itseään, jotta huomaisi uupumisen merkit. Toimittaja kuunteli, mutta kysyi sen jälkeen vinkkejä työuupumukseen.
Tuttu tilanne: Paras vinkki, jonka toteuttaminen on kaikkien muiden keinojen edellytyksenä, on juuri annettu. Seuraavaksi pitäisi kertoa muutama konkreettinen kikkakolmonen, joista mikään ei kuitenkaan toimi, jos juuri tuota pysähtymistä ja kokemuksen huomaamista ei tapahdu. Ulkokohtaiset neuvot ovat kun kehottaisi lähtemään aina kumisaappaissa ulos, ilman että tarkistaa säätilaa. Voihan sitä kulkea kumisaappaissa, mutta ei siitä suurimmaksi osaksi ole sanottavaa hyötyä – sadesäällä ne tietysti ovat todella kätevät.
Yhteys omaan itseen
Omaan itseen pysähtyminen kuulostaa erehdyttävän helpolta. Sitä se ei välttämättä ole. Kun olet yhteydessä omaan itseesi – kehoosi, mieleesi ja ajatuksiisi – sinun on helppo huomata olotilasi ja sen muutokset. Mielen luonne on kuitenkin sellainen, että sinne syntyy helposti turbulenssia, jota nimitämme esimerkiksi stressiksi, levottomuudeksi, keskittymisvaikeudeksi, ADHD:ksi tai ahdistukseksi.
Lentokoneessa turbulenssin tullessa kuuluu äänimerkki, ja kuulutus kehottaa istumaan omalle paikalle turvavyöt kiinni. Istuimen edessä oleva valo vielä muistuttaa siitä, että turbulenssin aikana kuuluu istua paikallaan. Ihmiseltä ei löydy tällaista varoitussysteemiä vakiovarusteena, vaan sellainen pitää itse kehittää.
Sitten kun mielen havainnointi onnistuu, niin seuraavat mielen toimintaan pohjautuvat vinkit saattavat olla hyödyllisiä.
#1 Kun pusket liikaa, hellitä hetkeksi. Oletko huomannut, että kun yrität joskus pinnistellä muistaaksesi jonkun nimen tai muun yksityiskohdan, se ei millään tule mieleesi. Kun yrität painostaa itseäsi johonkin, on joskus vaikeaa edes aloittaa. Sano itsellesi, ettei ole pakko. Voit joko tehdä, tai olla tekemättä. Yllättäen tekeminen onnistuukin.
#2 Kun tunnet pakottavaa tarvetta tehdä jotakin, pysähdy huomaamaan se tunne, joka sinua ajaa. Teetkö jotakin siksi että haluat ja se edistää jollakin tapaa jotakin sinulle tärkeää tai merkityksellistä? Onko pakottava tarve se, ettei sinulle vaan tulisi jokin epämukava tunne, jonka mieluummin välttäisit?
Kun tunnistat tunteesi, voit valita miten toimit. Aina ei voi esimerkiksi miellyttää muita. Joskus toisen miellyttäminen voikin olla se tärkein teko – vaikkapa parisuhteen hyvinvoinnin edistämiseksi. Helppoja ratkaisuja ei ole, tutustu omiin arvoihisi ja päätä niiden pohjalta, mihin haluat panostaa. Sopivaa tasapainoa pääsee etsimään vaikka joka päivä.
#3 Kun mielessä on turbulenssia, valitse yksi asia, mihin keskityt. Multitaskaamisesta on kirjoitettu paljon, mutta se ei vaan toimi. Monen asian pyörittely samalla kertaa on varma keino saada aikaan stressiä ja ahdistavaa oloa. Anna itsellesi lupa tehdä yhtä asiaa kerrallaan.
Omat keinot kunniaan
Oikeastaan vinkit mielen johtamiseen ovat lopulta toisarvoisia. Jos se kaikkein tärkein, eli omien mielentilojen tunnistaminen toimii, keksit kyllä itse parhaat, juuri sinulle sopivat vinkit. Kokeile vaikka: Jos tunnet itsesi stressaantuneeksi, kysy itseltäsi, mikä helpottaisi oloa? Haluatko lähteä samoilemaan metsään tai lähipuistoon, tavata ystävää tai kuunnella koko illan lempimusiikkiasi? Sinä tiedät sen paremmin kuin minä!
P.S. Haluatko sinä kirjoittaa kirjan? Tervetuloa jo kuudetta kertaa toteutuvalle Ideasta tietokirjaksi-kurssille Helsingissä 16.8.2019 klo 9-16. Facebook-tapahtuman löydät tästä ja suoraan ilmoittautumaan pääset täältä
P.P.S. Pääset harjoittelemaan itsensä johtamisen taitojasi kehoa ja mieltä kuuntelemalla workshoppiin, joka toteutuu Helsingissä 17.-18.8., tapahtuman tiedot löydät tästä ja ilmoittautuminen tästä linkistä
P.P.P.S. Jos haluat oppia unelmoimaan rohkeasti, asettamaan motivoivan tavoitteen ja tekemään tämän kaiken itseäsi kuunnellen, ilmoittaudu mukaan 21.8. Helsingissä toteutuvaan valmennukseen tästä linkistä , lisätietoja löydät Facebook-tapahtumasta. (Tähän nyt pilottihinnalla toteutettavaan valmennukseen mahtuu vain hyvin rajallinen määrä osallistujia, valmennus täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä)
Voit tilata ilmaisen Aikaansaamisen taika –blogin tästä
Saat sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa johonkin itsensä johtamisen teemaan keskittyvän blogin, jossa on aina mukana helposti toteutettavia vinkkejä siitä, miten voit parantaa arkeasi heti.