Liityin edellisen seminaarin yhteydessä opiskelukaverin innoittamana 100 kyykkyä päivässä –haasteeseen. Enpä olisi ikinä uskonut pysyväni mukana muutamaa päivää kauempaa, mutta arvaamattoman suuri voima astui kuvioon. Tätä voimaa voitaisiin kutsua vaikka sosiaaliseksi tueksi. Se kuulostaa pieneltä, vaatimattomalta ja arkiseltakin, mutta sen avulla voi saada aikaan melkein mitä tahansa.
Tässä kyseisessä haasteessa nerokasta oli sen oheen luotu WhatsApp-ryhmä. Ensinnäkin ryhmässä kirjoittelu muutaman henkilön kesken muistuttaa haasteesta säännöllisesti. Mitään erityistä supportoivaa funktiota ei edes tarvita, vaan pelkästään muiden 100! päivitykset inspiroivat minuakin kyykkäämään sata kertaa päivässä. Lisäksi haaste päättyy, kun ryhmämme parin kuukauden päästä valmistuu koulutuksestamme (joka ei siis liity kyykkäämiseen mitenkään), mikä tuo tavoitteeseen selkeän päättymispäivän lisäksi aina toimivan huumorin vivahteen 😀
Samaan aikaan katselin ihastellen, miten Facebookiin perustettu asiantuntijoiden sparrausryhmä kasvoi parissa päivässä yli 400 jäsenen porukaksi, jossa ensimmäiset sparraustapaamiset on jo sovittu. Muistin myös viime talvena ulkomailla pitämäni valmennuksen, jonka tilat ja osallistujat löytyivät paikallisen Facebook-ryhmän kautta – ilman että tunsin ketään paikan päältä etukäteen.
Virtuaaliseen kommunikaatio on entisestään helpottanut ja laajentanut sosiaalisen voiman käyttömahdollisuuksia niin, että enää mielikuvitus on rajana sille, mitä voimme sen avulla saada aikaan. Mitä jos tavoitteena olisi jotakin sellaista, mikä veisi monien jakamia tärkeitä arvoja eteenpäin? Näistä onkin esimerkkejä, vaikkapa hiljattain huomiota saanut #metoo-kampanja, lukuisat pakolaisten avuksi toteutetut vaatekeräykset tai kuntoilun lisäämiseen tähtäävät työpaikkojen ja muiden yhteisöjen liikuntakampanjat.
Kysymys kuuluu, mitä sinä haluat saada aikaan? Onko se jotain pientä, sinun arkeesi tai hyvinvointiisi liittyvää, tai ehkä jotain naapurustoon iloa tuovaa? Haluatko omilla teoillasi lisätä oikeudenmukaisuutta maailmassa jossakin asiassa? Oli tavoite mikä tahansa (vaikka saada opiskeluryhmä kyykkäämään 100 kertaa päivässä ennen valmistujaisia), niin sosiaalinen tuki tekee sen mahdolliseksi.
#Kerro tavoitteesta muille. Perusta Facebook-ryhmä, Instagram-tili, ilmoita ideastasi vaikka käsintehdyillä lappusilla naapurustoon, tai laita tekstiviesti kolmelle parhaalle ystävällesi, että nyt on jotain uutta tiedossa.
#Miksi se on tärkeää. Keksi viisi syytä, miksi haluat toteuttaa naapurustossa lastenhoitoringin, kohentaa koko perheesi kuntoa tai kerätä vaatteita ja astioita pakolaisille. Mitä arvoja tavoitteesi palvelee? Myös hauskuuden lisääminen elämään on oikein sopiva arvo!
#Aseta tavoite ja nauti matkasta. Päätä mitä teet ja millä aikataululla. Ilo on helpointa säilyttää, kun kyse ei ole valtavan suurista uhrauksista tai isoista rahasummista. Kun tavoite pysyy mielessä päivittäin tai ainakin viikoittain, sillä on mahdollisuus kasvaa hitaasti, mutta varmasti.
Tämän kevään tavoitteeni on tuoda aikaansaamisen taikaa kaikille, jotka sitä kaipaavat.
Ennakkotarjouksen kirjasta Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi, löydät täältä https://atena.fi/aikaansaamisentaika
Tilaa aikaansaamisen taika –blogisarja tästä http://www.satupihlaja.com/tilaa-uutiskirjeemme
