Mitä hyötyä positiivisuudesta on työpaikalla?

Mitä hyötyä positiivisuudesta on työpaikalla?

Viimeistään nyt, kun milleniaalit astuvat työelämään, on alettu korostaa positiivisen ilmapiirin tärkeyttä. Työn tulisi olla merkityksellistä ja ilmapiirin salliva. Yhtäkkiä työnteon pitäisi olla iloinen asia. Moni esimies varmasti miettii, onko positiivisuudesta todella jotain hyötyä työnteon kannalta.

Innostus työtä kohtaan on paras motivaattori. Harva kuitenkaan jaksaa olla innostunut työstään vuoden jokaisena työpäivänä. Hyvä ilmapiiri työpaikalla innostaa lähtemään työpaikalle silloinkin, kun itse työtehtävät eivät houkuttele tai kun projektissa on menossa hankala vaihe.

Kannustava ilmapiiri tukee työntekijää. Kun yhdessä sovitaan työpaikan vuorovaikutuksen säännöt sellaisiksi, että ne takaavat positiivisen palautteen työkavereilta eikä esimiehenkään haukkuja tarvitse pelätä, muuttuu ilmapiiri turvalliseksi. Silloin kenenkään ei tarvitse pelätä haastaviinkaan tehtäviin ryhtymistä.

Haasteet kehittävät

Haasteissa on se hyvä puoli, että ne kehittävät henkilöstöä. Ihminen nauttii siitä, että pääsee hyödyntämään ja kehittämään taitojaan ja kykyjään. Tutkimusten mukaan taitoja kehittävän haasteen lisääminen työtehtäviin lisää tyytyväisyyttä työhön jopa silloin, kun työtä on jo määrällisesti paljon. Tämän lisäksi työkavereiden kannustus on korvaamaton tuki kehittymisessä – huonossa ilmapiirissä työhön sitoutuminen kärsii, eivätkä uudet haasteet innosta.

Organisaation kehittymiseen tarvitaan iloa ja innostusta. Tieto- ja asiantuntijatyössä johto ei välttämättä enää ole paras taho kertomaan, miten seuraavaksi kannattaisi toimia. Organisaation menestys riippuu yhä useammin siitä, miten innostunut henkilöstö on kehittämään sitä.

Optimistinen näkee mahdollisuuksia

Negatiiviset tunteet kuten ahdistus, pelko ja turhautuminen kapeuttavat ajattelua. Putkinäkö ei toimi haastavien ongelmien ratkaisussa kovin hyvin. Koska mielellä on muutenkin taipumusta keskittyä mahdollisiin uhkatekijöihin ja harmeihin, ei ylimääräinen negatiivinen kuorma ole hyväksi. Suurimmaksi osaksi mietimme kaiket päivät sellaisia huolia, jotka eivät koskaan edes toteudu.

Mielikuvamme vaikuttavat suoraan siihen, miten koemme asiat ja miten toimimme. Optimistinen ihminen näkee mahdollisuuksia, kun taas pessimistinen ajattelee eteen tulevia haasteita. Positiiviset tunteet lisäävät luovuutta ja helpottavat uusien ratkaisuvaihtoehtojen keksimistä. Hyvät fiilikset siis edistävät uuden keksimistä ja kehittämistä.

Monella työpaikalla käsitellään säännöllisesti sitä, mitä pitäisi vielä parantaa. On luonnollista, että mielemme pyrkii löytämään heikkouksia – sekä organisaatiosta että itsestämme – joita pitää kehittää. Epäonnistumisten ja vikojen ajattelu voi kuitenkin latistaa mielialaa. Suositeltavaa olisikin tarkastella myös onnistumisia. Vahvuuksien kautta organisaation kehittämisestä tulee iloinen asia, kun päästään yhdessä miettimään, mikä sujui hyvin. Siitä seuraavat positiiviset tunteet ovat korvaamaton käyttövoima sekä yksilöille että koko organisaatiolle.

Neljä helppoa vinkkiä positiivisuuden lisäämiseen

1. Valitse itsellesi jokin taitojasi kehittävä haaste

Pohdi, missä taidossa haluaisit kehittyä ja etsi jokin tehtävä, jonka avulla se onnistuu. Jos haluat esimerkiksi perehtyä johonkin aiheeseen syvemmin, pidä siitä esitys tiimipalaverissa tai kirjoita siitä blogi organisaation alustalle. Kun teet jotakin, joka innostaa, positiiviset tunteet lisääntyvät ja saat virtaa myös muihin tehtäviin.

2. Positiivinen palaute osaksi organisaation arkea

Rakenna organisaatioosi tapoja antaa positiivista palautetta. Menetelmäksi käyvät yhtä hyvin post-it -laput pukukaapin ovissa kuin sähköisten kanavien kautta tulevat kiitokset. Huomaamme yleensä, mitä työkaveri tekee hyvin, mutta liian usein jätämme positiivisen palautteen antamatta.

3. Organisaation onnistumispäiväkirja

Kokoontukaa tarkastelemaan hyvin sujuneita asioita. Kun puratte yhdessä, millä tavalla hyvään suoritukseen päästiin, kirkastuvat organisaationne vahvuudet. Samalla tarjoutuu mahdollisuus oppia mallista, millä tavoin onnistumisia voisi toistaa.

4. Mitä sait tänään aikaan?

Tarkastele päivittäin, mikä sujui hyvin. Sen sijaan että mietit jatkuvasti, mitä jäi tekemättä, pidä päivän tai parin ajan kirjaa siitä, mikä onnistui. Huomaat, että koet pian itsesi pystyväksi ja aikaansaavaksi. Silloin myös seuraaviin haasteisiin tarttuminen tuntuu helpommalta.

Voit tilata ilmaisen Aikaansaamisen taika –blogin tästä

Saat sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa johonkin itsensä johtamisen teemaan keskittyvän blogin, jossa on aina mukana helposti toteutettavia vinkkejä siitä, miten voit parantaa arkeasi heti.