On varmaan ihan tavallista, että ihmisellä on monia tavoitteita samanaikaisesti: haluan elää terveellisemmin, edistää opintojani, tehdä tutkimustyötä, kirjoittaa blogia, kokeilla uusia ruokareseptejä, tavata ystäviä ja kavereita, käydä elokuvissa, lukea kirjoja, ulkoilla enemmän, nauttia kiireettömistä lounaista – listaa voisi vielä jatkaakin;) Ajatuksenani oli, että opintovapaalla näiden tärkeiden asioiden toteuttamiselle olisi enemmän aikaa ja mahdollisuuksia. Hieno suunnitelma, vai mitä?
Johtavana ajatuksenani on itsensä kuuntelu: kun ei tarvitse pakottaa itseään tekemään ulkoisten sääntöjen mukaisesti, kuten aloittaa työt aamukahdeksalta joka päivä, niin säästyy energiaa, ja tekeminen tuntuu mukavammalta ja sujuu helpommin. Suurimmaksi osaksi tämä onkin toiminut hienosti. Huomaan kuitenkin jatkuvasti, että tavoitteiden tielle ilmaantuu outoja sääntöjä, jotka vaikeuttavat tavoitteiden toteuttamista. Mieli takertuu kuin varkain johonkin epäolennaiseen yksityiskohtaan, joka voi täyttää mielen hetkeksi, tai joskus pidemmäksikin aikaa, ja jopa estää toimimasta! Ilmeisesti ihminen on olento, joka keksii sääntöjä silloinkin, kun niitä ei olisi. Ehkä nykyihmisen elämä on jo niin helppoa, että meidän täytyy keksiä lisähaasteita, jotta homma pysyisi mielenkiintoisena;)
Tässä joitakin esimerkkejä epäolennaisista säännöistä:
- Perille pitää päästä nopeinta mahdollista reittiä, muuten harmittaa. Yhtenä sateisena päivänä lähdin kuntosalille ja reittioppaasta katsottu bussi meni juuri ohitse, mikä alkoi harmittaa. Kävellessäni ratikkapysäkille mietin, että miksi tämä tunnereaktio? Olenhan edelleen matkalla toteuttamaan tavoitettani terveellisemmästä elämästä ja menossa kuntoilemaan. Olenko jossain vaiheessa ottanut tavoitteeksi matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla mahdollisimman nopeasti? En myönnä! Päädyin poistamaan tämän säännön listalta ja jatkoin matkaani tyytyväisenä.
- En voi aloittaa tutkimustyön tekemistä, jos en tiedä tarkalleen mitä olen tekemässä. Tutkimuksen teossa haasteena ei ole lukeminen tai kirjoittaminen, osaan niitä molempia ihan hyvin. Päätöksentekokin onnistuu, kun vaan otan pikkuhiljaa selvää asioista. Usein en kuitenkaan etukäteen tiedä, mitä kaikkea pitää lukea ja mitkä kysymykset pitää ratkaista ennen tekemisen aloittamista. Hyppy tuntemattomaan ja luottamus siihen, että asiat kyllä selkiytyvät on tärkein väline. Oliko tavoitteenani tietää aina etukäteen, mitä tämän päivän aikana luen ja kirjoitan? Ei, vaan haluan edistää tutkimustani ja siinä työssä viehättää eniten juuri se, ettei kaikki ole etukäteen tuttua. Joskus tuntematon polku on kaikkein mielenkiintoisin.
- Lenkille ei voi lähteä, jos hiukset on pesty edellisenä iltana. Herään aamulla aikaisin, on täydellinen lenkkisää, ei liian kuuma eikä kylmä. Kehoni kaipaa reipasta juoksulenkkiä. Mieleeni kuitenkin pyrkii ajatus siitä, että kävin edellisenä iltana saunassa ja pesin hiukset. Lenkin jälkeen ne pitää pestä taas uudestaan. Hetkinen, ohjaako minua elämässäni jokin hiustenpesuun liittyvä sääntö? Heitän ajatuksen roskiin ja lähden lenkille!
Mieleeni tulee usein erään terapiakouluttajani käyttämä sanonta: “Paras on hyvän pahin vihollinen”. Palaan miettimään tätä aina uudelleen ja huomaan siitä esimerkkejä kaikkialla. Omien tavoitteiden selkiyttäminen on tärkeää, mutta niiden toteuttamisesta voi tehdä todella haastavaa, jos samalla pitää noudattaa kaikenlaisia epäolennaisia sääntöjä. Eiköhän niitä sääntöjä ole jo muutenkin ihan tarpeeksi, lopetetaan niiden keksiminen!