Ota riski ja rakastu numeroihin

Ota riski ja rakastu numeroihin

Jonkin asian saaminen valmiiksi on ihmiselle palkitsevaa. Meitä motivoi tavoitteeseen pääseminen. Entä jos tavoitteesi ovat sellaisia, että niiden saavuttaminen voi parhaimmillaankin toteutua vasta vuosien päästä? Mitäpä jos tavoitteesi onkin ylläpitotavoite, jossa pyrit vaikkapa päivittäiseen hyvinvoinnin huomioimiseen, tai haluat vaalia hyvää parisuhdetta lopun elämääsi? Entä jos teet kehittämistyötä, jonka tulokset näkyvät vasta paljon myöhemmin, jos silloinkaan?

Mitattavat tekemiset

Tavoitteiden asettamisessa opastetaan muotoilemaan tavoitteet mitattavaan muotoon. Numeerinen mittaaminen voi tuntua erikoiselta vaikka hyvinvointi- tai ihmissuhdetavoitteissa, mutta olemme oppineet hahmottamaan numeroita melko hyvin. Arvioi esimerkiksi tämänhetkinen hyvinvointisi asteikolla 1-10. Mikä on tavoitteesi, missä sen toivoisit olevan?

Seuraavaksi voit miettiä, millaiset teot veisivät tavoitettasi eteenpäin, ja millaisia asioita haluat lisätä arkeen. Numerot auttavat tässäkin. Kuinka monta ateriaa haluat syödä päivässä, jotta voit hyvin? Kuinka usein haluat matkustaa perheesi tai ystävien kanssa? Kuinka monta tuntia päivässä käytät projektisi edistämiseen? Montako kertaa viikossa käyt kuntosalilla? Miten usein haluat tavata ystäviäsi?

Positiivisen psykologian tutkija, professori Tal Ben-Shahar muistuttaa tehtävien oikeasta määrästä tekemisen miellyttävyyden kannalta. Hän on pohtinut, millaisina määrinä eri asioiden tekemisestä nauttii. Esimerkiksi hänelle itselleen oli nautinnollista kirjoittaa kirjaa noin kolme tuntia päivässä, ja hän arvioi, että kahden elokuvan katsominen viikossa tuntuisi sopivalta ja mielekkäältä määrältä.

Hyvä renki, mutta huono isäntä 

Numeroiden avulla voit seurata tavoitteeseen pääsyä. Voit laskea, teetkö päivittäin, viikoittain ja kuukausittain sopivasti niitä asioita, mitä haluatkin tehdä. Huomaat jos jotakin puuttuu tai jossakin mennään liiallisuuksiin. Numeroilla ei ole tarkoitus luoda uusia sääntöjä, vaan tukea sellaista tekemistä, joka on sinun tavoitteidesi kannalta tärkeää.

Entä sitten, jos numerot eivät näytä hyvältä? Mitä jos ideaalitilanne ei vaan toteudu koskaan, ja mittaaminen aiheuttaa vain pettymyksiä? Kehity taitavaksi mittaajaksi! Ota avuksesi vaikka prosentit. Tyypillisesti tavoitteisiin ei päästäkään täydellisesti. Jos liikuntasuunnitelmasi toteutui tällä viikolla neljän päivän sijasta kahtena, niin pääsit silti tavoitteeseesi 50%. Suunnitellun matkan peruuntuminen harmittaa, mutta ehkä jotkut muut suunnitellut retket ja vierailut toteutuivat.

Tavallisesti voimme helposti luetella lukuisia tekemättömiä tehtäviä, koska pyörittelemme niitä jatkuvasti mielessämme. Kokeilepa kirjoittaa ylös, mitä olet jo tänään tehnyt ja stressaantunut tunnelma muuttuu tyytyväisemmäksi. Voit auttaa itseäsi päivittäisten tavoitteiden saavuttamisessa listaamalla aamulla sille päivälle suunnittelemasi tehtävät. Merkitse päivän mittaan ne, jotka toteutit. Kirjoita ylös myös ne tehtävät, jotka teit, vaikka et ollutkaan suunnitellut. Lista auttaa hahmottamaan, kuinka paljon sait aikaan.

Täydellisyys on illuusio

Jostain syystä mielemme pitää kiinni ajatuksesta, että kaikki voisi toteutua täydellisesti siis 100-prosenttisesti. Että liikenne sujuu ongelmitta, eikä tietöitä ole. Että olemme aina terveitä, eikä mielemme saa järkkyä. Ihmissuhteet ovat harmoniassa, eikä ristiriitoja synny. Tavarat löytyvät helposti ja teemme joka hetki töitä täysillä. Täydellisyys on normi, ja kaikki muu tuntuu ikävältä poikkeukselta.

Jokainen meistä kuitenkin tietää kokemuksen perusteella, ettei se pidä paikkaansa. Pikemminkin normiksi voitaisiin asettaa, että aina sattuu jotakin. Bussi on varmasti myöhässä välillä, ruuhka-aikoina useinkin. Joka talvi sairastamme ainakin yhden flunssan. Ristiriitoja syntyy jatkuvasti, ja syksyisin häviää aina yksi sateenvarjo. Työnteko sujuu täydellisesti vain joskus, ja toisaalta joskus parin tunnin hyvällä keskittymisellä saa koko päivän työt tehdyksi.

Miksi emme siis vain hyväksyisi, että suunnitelmat ja numeerisetkin tavoitteet ovat meille hienoja apuvälineitä, joihin ei tarvitse suhtautua absoluuttisesti. Niiden avulla tiedämme, mihin olemme suuntaamassa, mutta ne eivät määrittele meitä tai tekemistämme. Vain ihminen voi huomioida tilanteet ja olosuhteet monipuolisesti. Siihen numerot eivät pysty.

Luovuutta numeroiden käyttöön

Lukuja käytetään joskus työelämässä lokerointiin, joka voi tuntua ikävältä tai epäreilulta. Tähän törmäävät esimerkiksi kehittämistyötä tekevät ja uusia taitoja opiskelevat. Usein organisaatiossa seurataan numeroilla suorittavan työn tekemistä, jonka perusteella senhetkinen tulos määräytyy. Esimerkiksi myyjien työn tulosta voidaan seurata vaikka euron tarkkuudella.

Kehittämistyön tulokset näkyvät numeroina vasta paljon myöhemmin, jos silloinkaan. Totuushan on, että kehittäminen on luonteeltaan luovaa työtä, jonka lopputulokset eivät ole alkuvaiheessa tiedossa. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska maailma muuttuu nopeasti, ja organisaation on selviytyäkseen pysyttävä mukana muutoksessa.

Jokainen itsensä johtaja törmää samaan haasteeseen. Tekisinkö vain sitä, mitä jo osaan, vai teenkö jotakin uutta luovaa, joka ehkä auttaa minua tulevaisuudessa? Kehitänkö uusia taitoja, joita ehkä tarvitsen tulevaisuudessa, ja kuinka paljon voin käyttää siihen aikaa? Luovaakin työtä voi halutessaan mitata numeroilla. Voit vaikka päättää, että käytät tietyn ajan joka viikko opiskeluun, tai asettaa itsellesi välitavoitteen, mihin mennessä opit jonkin taidon. Silloin voit mitata, kuinka hyvin suunnitelma toteutuu.

Voit itse päättää ne välitavoitteet, jotka haluat saavuttaa. Minä päätin esimerkiksi opetella uutiskirjeohjelman käytön vuoden vaihteeseen mennessä, jotta voin jakaa tämän Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi kirjaan liittyvän blogisarjan myös uutiskirjeenä. Lähestyvä päivämäärä laittoi minut toimimaan, ja siksi löysin aikaa harjoitella ja käydä kurssin jo marraskuussa.

Jos kiinnostuit, voit nyt ennakkotilata kirjan Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi 15% myyntihintaa edullisemmin, ja saat sen heti sen ilmestyttyä kotiisi ilman postituskuluja. Tarjouksen löydät tästä linkistä

Myös organisaatioissa voitaisiin miettiä sellaisia mittareita, joilla elintärkeä luova kehittämistyö saataisiin näkyväksi. Ainakin sinä voit miettiä, miten saisit tärkeitä tavoitteitasi edistettyä.

Vinkki #1: Aseta mitattava tavoite. Päätä tavoitteesi, ja mieti mitkä teot vievät sitä kohti. Tee näistä suunnitelma numeroilla mitattavaan muotoon. Työstätkö projektia kaksi tuntia päivässä? Opitko käyttämään uutta ohjelmaa kuukauden aikana? Mikä on onnistunut lopputulos, ja mihin mennessä haluat sen saavuttaa? Kun tiedät mitä olet tekemässä, huomaat löytäväsi aikaa ja tunnet sopivaa painetta tavoitteen työstämiseen. Muuten tärkeä asia jää helposti unohduksiin kaiken muun tekemisen keskellä.

Vinkki #2: Luo sosiaalinen deadline. Sovi tapaaminen, pidä esitelmä, tai sovi aloituspäivä jollekin toiminnalle. Muiden kanssa sovittuja tekemisiä on korkeampi kynnys perua, kuin vain itsen kanssa sovittuja. Jos huomaat, ettei kehittämistyö etene, sovi siitä puheenvuoro tiimipalaveriin. Ehdota perehdyttäväsi muita tai sovi vaikka lounastapaaminen aiheestasi kiinnostuneen henkilön kanssa. Osallistu kurssille tai koulutukseen, joka vauhdittaa tavoitteesi etenemistä.

Vinkki #3: Seuraa tulostasi. Älä hämäänny siitä, että jokin ei vielä tullut valmiiksi täydellisesti. Ehkä teit joitakin selvittelyjä tai yhteydenottoja? Ehkä työstit ideaa lounaalla, tai katsoit aihetta käsittelevän webinaarin? Ehkä teit projektia kolmena päivänä, kun tarkoitus oli tehdä sitä viitenä päivänä. Se on jo 60% tavoitteesta, eli paljon enemmän kuin ei mitään. Tee itsellesi sellaisia välitavoitteita, joita voit saavuttaa päivittäin, niin suunnitelmasi tarkentuvat, huomaat etenemisen ja pysyt hyvällä mielellä.

Seuraavassa blogissani käsittelen kirjoittamistyön ihanuutta ja kurjuutta. Kirjoittaminen on yksi luovan työn laji, joka usein ajaa monella tapaa pois mukavuusalueelta. Miten saada kirjoittaminen sujumaan? Miksi se aloittaminen on joskus niin vaikeaa? Miten saat edistettyä kirjoittamisprojektia, vaikka kukaan ei edes odota sen lopputulosta?

Jos kiinnostuit, voit tilata ilmaisen Aikaansaamisen taika –blogisarjan tästä linkistä

Saat sähköpostiisi kerran viikossa johonkin aikaansaamisen teemaan pureutuvan blogin, jossa on aina mukana helposti toteutettavia vinkkejä siitä, miten voit parantaa arkeasi heti.

Mikäli jäit kaipaamaan tarkempia perusteluja tai lähdekirjallisuutta yllä mainituille vinkeille, ei huolta. Niitä on tulossa, ja löydät kaiken koottuna yksiin kansiin kirjassani Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi joka ilmestyy tänä keväänä. Jos haluat varmistaa, että saat kirjan heti ensimmäisten joukossa, ja haluat sen vieläpä 15% myyntihintaa edullisemmin, toimitettuna postitse kotiisi, niin voit ennakkotilata kirjan tästä linkistä

Tämän kevään tavoitteeni on tuoda aikaansaamisen taikaa kaikille, jotka sitä kaipaavat.

P.S. Mikäli sinulla on idea, josta haluat kirjoittaa kirjan, niin voit osallistua Helsingissä 9.3. pitämääni valmennukseen, jossa kirjaideasta työstetään kirjoittamissuunnitelma. Tapahtuma löytyy tästä linkistä