Mitä jos idea kirjasta pyörii mielessä, mutta epäilet joka toinen päivä omaa ideaasi? Ehkä mietit, että et ole paras asiantuntija…

Mitä jos idea kirjasta pyörii mielessä, mutta epäilet joka toinen päivä omaa ideaasi? Ehkä mietit, että et ole paras asiantuntija…
Tätä kysytään minulta yllättävän usein. Viimeksi tällä viikolla joku kertoi somessa kirjoittaneensa omaa tarinaansa kirjaksi jo pidemmän aikaa. Hän kuvasi,…
Mietin milloin olen eniten nauttinut kirjailijan elämästä. Parhaita hetkiä kirjan parissa eivät yllättäen olleetkaan puhuminen oman kirjan julkkareissa tai esiintyminen…
Kirjan kirjoittaminen on sen verran suuri projekti, ettei se yleensä vahingossa synny. Moni saattaa miettiä, onko siitä hyötyä ammatin tai…
Totta puhuen, pelästyn säännöllisesti ajatustakin siitä, että en olisikaan tarttunut siihen aika hataraan kirjaideaan, jonka sain eräänä elokuun iltana. Mitä…
Olen monesti miettinyt, mikä kaikki johtikaan siihen, että minusta tuli kirjailija. Olen tietysti nuoresta saakka pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta. Olin…