Kontrollin harha

Kontrollin harha

Olin hiljattain joogatunnilla, joka toteutui isossa hallissa. Erilaisten tilaisuuksien ajoitus oli kai mennyt vähän pieleen, koska joogan aluksi saimme samalla seurata viereisessä tilassa edelleen jatkuvaa tilaisuutta täydellä äänentoistolla. Tämä oli kuitenkin kiinnostava harjoitus, koska se toi näkyväksi jotakin mielen toiminnasta.

Makasimme tunnin alussa matoilla, ja hädin tuskin sain selvää joogaopettajan puheesta. Mielessäni koko ajan taistelin viereisen tilan melua vastaan ja jollakin tavalla yritin tahdonvoimalla saada sen loppumaan. Tätä on ehkä vaikea selittää, mutta tunne on sama kun vaikka istut ruuhkassa jossakin kulkuneuvossa ja yrität päästä eteenpäin nopeammin, vaikka todellisuudessa et voi tehdä asialle mitään. Tämä tapahtuu helposti silloin, jos on jo vähän myöhässä:) Ääniä kuunnellessani aloin myös odottaa, että tilaisuus loppuisi. Huomasin “yrittäväni” saada sen loppumaan, vaikka siihenhän minulla ei tietysti ollut mitään vaikutusvaltaa. Tätäkin tapahtuu myös muissa tilanteissa, kun haluaisin jo päästä pois jostakin tilaisuudesta, enkä jostain syystä malta keskittyä siihen, missä ollaan.

Harjoituksen aikana jossakin vaiheessa tajusin tämän ponnisteluni turhuuden. Aloin kiinnittää huomiota omaan kehooni ja mieleeni, niin kuin joogassa olen tavallisesti tottunut tekemään. Pikkuhiljaa aloin päästää irti turhasta ponnistelusta melua vastaan, ja helpotuksen tunne ja rentous laskeutuivat kehooni ja mieleeni. Tämä on sitä paljon puhuttua läsnäoloa hetkessä, toisin sanoen mindfullness tai zen, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Varsinainen oivallus minulle oli kuitenkin se, miten automaattisesti yritän jatkuvasti kontrolloida asioita, joihin en voi oikeastaan ollenkaan vaikuttaa – tai ainakaan sellainen päänsisäinen yrittäminen ei auta ollenkaan. Valuuko arvokasta tahdonvoimaa päivittäin hukkaan, kun tuhlaan sitä asioihin, joiden eteen en oikeastaan kuitenkaan tee mitään todella vaikuttavaa? Joogatunnilla melun lopettamiseen olisin voinut vaikuttaa menemällä paikalle ja pyytämällä hiljaisuutta joogalle, mutta tulkitsin että näin oli varmasti jo tehty, joten luovuin tästä ajatuksesta. 

Eräs kollegani käsitteellisti asian niin, että on omia asioita, ympäristön asioita ja sitten on Jumalan asiat. Omiin asioihin, erityisesti omaan mielentilaamme ja suhtautumiseemme voimme itse koko ajan vaikuttaa. Ympäristön asioihin voimme vaikuttaa yleensä välillisesti, vähintäänkin omia olosuhteitaan voi muuttaa ainakin pitkällä tähtäimellä. Välttämättä se ei ole edes tarpeellista, jos oman mielen voi rauhoittaa milloin vain. Loput asiat ovatkin sitten jossain tavoittamattomissamme. Tosin monet uskovat, että omilla teoilla on vaikutusta myös laajemmin. Uskontonsa voi jokainen valita, mutta taannoisella Balin matkalla panin merkille, miten hämmästyttävän ystävällisesti paikalliset toimivat kaikkia ihmisiä kohtaan. Heidän uskontoonsa kuuluu uskomus, että hyvät teot ja ystävällisyys palkitaan ja pahoista seuraa epäonnea ja huonoja asioita. He eivät suutu lähimmäiselle, koska heidän ei tarvitse: karma kyllä hoitaa nämä asiat, eikä itse tarvitse hermostua mistään. Tämäkin palvelee mielenrauhaa:)

Mikä sitten auttaisi olemaan enemmän zen arjessa?

  • Pilvimindfulness: Toimii liikenteessä kun näet taivaan. Opettelin tämän kun kuljin koulutukseen autokyydeillä, ja joskus oli kiire ehtiä vielä loppuviikon seminaaripäivien jälkeen johonkin perjantaina. Automatka kuitenkin kesti tunteja, eikä sitä voinut pään sisäisillä keinoilla nopeuttaa. Katsele pilvien reunoja ja sitä miten ne liikkuvat taivaalla. Sovellettavissa minkä tahansa asian näönvaraiseen tarkasteluun.
  • Huomion kiinnittäminen omaan kehoon: Kun seisot vaikka kauppajonossa, joka tuntuu matelevan, ala tunnustella jalkapohjia ja sitä, miltä lattia tuntuu jalkapohjien alla. Samalla voit käydä läpi koko kehon, ja tunnustella onko lihasjännityksiä. Samalla voi rentouttaa kiristäviä niskalihaksia tietoisesti.
  • Omien ajatusten tarkkailu ja ohjaaminen: Ajatuksiaan voi tarkastella, ja kun huomaa ponnistelevansa jonkin mahdottoman päämäärään eteen, voi päästää siitä irti. Tätä joutuu ehkä harjoittelemaan vähän, mutta asian voi todeta, ja vaikka sanoa itselleen mielessään “päästän irti”. Monille toimivat mielikuvatekniikat, kuten että kuvittele häiritsevät pyrkimykset pilviksi taivaalla, jotka tulevat ja menevät. 
  • Onko tämä tärkeää -pohdinta? Kollegani kertoi harrastavansa mindfullnessia arjessa, kun vaikka lapset kaatavat maitopurkin. Jo tapahtuneelle vahingolle ei voi enää mitään, eli hermostuminen ei auta mitään. Tapahtunutta ei voi enää kelata taaksepäin, vaikka kuinka haluaisi. Mielessään voi vaikka verrata tätä johonkin oikeasti tärkeään asiaan, ja tapahtuneen merkitys vähenee. Toimii myös omien tehtyjen virheiden kanssa, joista ärsyyntyminen on yleensä turhaa.