Miten pidät yllä aikaansaamista – rentoutusvinkit itsensä johtajalle

Miten pidät yllä aikaansaamista – rentoutusvinkit itsensä johtajalle

Istun laiturilla aurinkotuolissa. Kuuntelen lintujen ääniä, tunnen auringon lämmön ihollani ja luonnonkaunis maisema avautuu silmieni edessä. Ystäväni istuu vieressäni, ja lukee kirjaa. Olemme hetkeä aiemmin nauttineet rauhallisen aamupalan laiturilla. Mikä rentous tässä sunnuntain aamussa.

Mitä kaipaat elämääsi?

Valmennuksissa olen huomannut, että moni kovaa vauhtia eteenpäin pyrkivä asiakas vastaa tähän yhteen kysymykseen samalla tavalla: Rentoutumista, mielenrauhaa, luonnonläheisyyttä. Kukaan ei pysy työvireessä vain tekemällä koko ajan töitä.

Rentoutuminen työn vastapainoksi saa työn taas tuntumaan innostavalta ja antaa uutta energiaa. Tapoja levätä ja rentoutua on varmaan yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Yksi keino on kuitenkin monille mieluinen. Luonnon rauhassa rasituksesta palautuminen tuntuu olevan monelle mieluisa tapa palautua.

Mutta kun ei ole aikaa

Yleensä levon ja rentoutumisen vähäisyyttä selitellään ajan puutteella. Aikaa on kuitenkin meillä kaikilla koko ajan. Siinä on eroja, kuinka tuo aika käytetään. Jos aikataulu on buukattu liian täyteen, niin sinä olet se henkilö, joka voi purkaa tuon aikataulun.

Voit päättää siivouksen sijaan lähteä kävelylle metsään, tai vaikka retkelle puistoon lapsen kanssa. Vain sinä voit tietää, mikä on kulloinkin tärkeää. Huono omatunto siitä, että jotakin on tekemättä, on vain tunne, jota on hyvä opetella sietämään ja käsittelemään.

Tutkimusten mukaan jo seitsemän minuutin oleskelu viheralueilla vähentää stressihormonien pitoisuuksia elimistössä. Aikaa arjen rasituksista palautumiseen ei siis välttämättä tarvita kovin paljoa. Odotamme aina lomaa, mutta myös arjen keskellä on hyvä opetella rentoutumista.

Salliminen

Usein haasteena on se, että on vaikea sallia itselleen rentoutumista, etenkin jos jokin työtehtävä on tekemättä. Tämä on iso haaste nykyisessä itsensä johtamisen kulttuurissa, jossa jokaisella on paljon päätösvaltaa siihen, millä tavalla työtään hoitaa. Voit päätyä siihen, että oikeastaan koko ajan pitäisi tehdä jotakin.

Itsensä kehittämisessä voi unohtua, että lepoa ja rentoutumistakin voi joutua harjoittelemaan uudella tavalla. Kun työ tehtaassa päättyi työvuoron päättyessä, niin tieto- ja asiantuntijatyön mieli ei irrotakaan työtehtävistä tietyllä kellonlyömällä, vaan prosessi jatkuu vapaa-ajallakin.

Luvan antaminen lepoon on se tärkein askel, sen jälkeen kaikki on helppoa. Keksit varmaan vaivattomasti mukavaa tekemistä, joka rentouttaa. Lähdetkö retkelle perheen kanssa, ystävän kanssa syömään vai käytkö mieluiten juoksulenkillä tai kuntosalilla? Luetko kirjaa vai katsotko tv-sarjaa kotona? Kokeile ottaa rentoutuminen tavoitteeksi ja luovu huonosta omastatunnosta.

Kiireen selättäminen

Harhaudumme välillä mukaan kiireen illuusioon. Tämä ja tämä pitää hoitaa nopeasti, vastaustani odotetaan jo ja mitä sekin nyt ajattelee, kun en ole vieläkään hoitanut tätä. Pahimmillaan koemme, että tämä pitäisi olla jo tehtynä. Pysähdy ja lopeta taistelu mahdotonta vastaan.

Kiireen ja stressin tunne heikentää ongelmanratkaisukykyämme. Yksinkertaisetkin asiat alkavat tuntua vaikeilta, kun ei muka ole aikaa miettiä. Rauhallinen ja rento mieli sen sijaan löytää ratkaisut helposti, eikä jää kiinni turhiin epävarmuuksiin.

Kokeile tahallasi kulkea jokin matka rauhallisesti. Kävele hitaasti, pyöräile kuin sunnuntaipyöräilijä ja järjestä rauhallinen lounas. Vaikka jotakin ”pitäisi” tehdä nyt, käy silti ensi vartin kävelyllä ulkona auringonpaisteessa.

Pieni on suurta

Heräsin itsekin kiireen keskeltä, kun huomasin tilaisuuden lähteä viikonloppuna vuorokaudeksi reissuun. Eihän siinä kovin pitkälle ehdi, mitä nyt tuossa ajassa ehtii. Pitäisi hoitaa näitä ja noita hommia viikonloppuna. Pidimme ystäväni kanssa kuitenkin suunnitelmasta kiinni ja varasimme yhdeksi yöksi mökin airbnb:stä.

Saavuimme iltapäivällä mökille puolen tunnin ajomatkan päästä kotoa. Jonkin aikaa mieli yritti vielä olla tehokas. Käydään nyt ensin kaupassa, lämmitetäänkö heti sauna ja käydään uimassa. Hetken päästä kuitenkin jo istuimme auringossa laiturilla, mieli ja keho asettuneena luonnollisen rauhalliseen rytmiin.

Ympäristön vaihdos on hyvä tapa järjestää itsensä rauhalliseen ja rentoon olotilaan. Kodin keskeneräiset siivoukset ja työasiat jäävät helpommin taakse, kun uusi ympäristö kaappaa mielenkiinnon. Ei ihme, että suomalaiset ovat mökkikansaa – luonto on ympäristönä erityisen rauhoittava.

Vinkit rentoutujalle

Vinkki #1: Salli itsellesi rentoutuminen. Anna itsellesi lupa ottaa hetkittäin rennosti. Se voi olla mitä tahansa, mikä tuntuisi juuri nyt mukavalta. Pieni kävelylenkki ilman sen kummempia tavoitteita, rauhallinen lounas ystävän kanssa, rauhallinen aamu ilman kiirettä mihinkään. Järjestä riittävän usein ainakin päivä tai pari lomaa itsellesi.

Vinkki #2: Älä tee helpoista asioista vaikeita. Tee suunnitelma ja toteuta se mieluisellasi tavalla. Oli aikaa sitten vartti, pari tuntia tai vuorokausi, vaihda mieli lomamoodiin. Ympäristön vaihdos auttaa pääsemään irti arjen velvoitteista ja luonto toimii hyvänä stressinpoistajana.

Vinkki #3: Huomioi tunteesi – mutta älä aina toimi niiden mukaan. Jos tuntuu, että olisi pakko kuitenkin ensin tehdä jotakin hyödyllistä, voit panna tämän tunteen merkille, ja sitten päästää siitä irti. Jos huono omatunto iskee, tarkastele sitäkin kaikessa rauhassa, ja anna sen mennä menojaan.

Tämän kevään tavoitteena on tuoda aikaansaamisen taikaa kaikille, jotka sitä haluavat

P.S. Mikäli sinua kiinnostaa kirjoittaminen, ilmoittaudu Ideasta tietokirjaksi –valmennukseen, jossa kirjaideasta työstetään kirjoittamissuunnitelma. Löydät lisää tietoa Facebook-tapahtumasta . Valmennus täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, sitovat ilmoittautumiset tästä linkistä

P.P.S. Tämä oli kevään aikaansaamisen taika blogisarjan viimeinen blogi. Kesällä blogini enimmäkseen lomailee ja syksyllä on luvassa lisää aikaansaamisen taikaa, erityisesti työelämän haasteisiin, myös yrittäjän näkökulmasta. Blogini voit tilata tästä linkistä

Saat sähköpostiisi noin kerran kahdessa viikossa johonkin aikaansaamisen teemaan keskittyvän blogin, jossa on aina mukana helposti toteutettavia vinkkejä siitä, miten voit parantaa arkeasi heti.

P.P.S. Mikäli haluat mökille meren rannalle Sipooseen, varaa tämä mökki airbnb:stä. Pääset nauttimaan luonnon rauhasta ja puusaunan löylyistä helposti, puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Tämä on vain ystävällinen vinkki niille, joilla ei ole omaa mökkiä tai aika vaan on niin kortilla, ettet ehdi omalle mökille toiselle puolelle Suomea, ei siis kaupallista yhteistyötä;)