Onko sinulle joskus jälkikäteen tullut jostakin valinnasta sellainen ajatus, että olisi aivan kamalaa, jos olisit valinnut toisin? Ehkä jokin tilanne, jossa valinta ei ollut helppo, tai vaadittiin huomattavaa sinnikkyyttä toteuttaa se? Tekemäsi valinta saattoi olla jonkinlainen käännekohta, jonka jälkeen moni asia muuttui ratkaisevalla tavalla.
Onneksi valitsin näin!
Viimeksi puhuin tällaisesta kokemuksesta viime viikolla, kun valmensin tulevia kirjailijoita. Muistan vielä oikein hyvin, miten pohdin ensimmäisen oman kirjani kirjoittamisprojektiin ryhtymistä. Oli vaikea uskoa, että kirjan kirjoittaminen ylipäätään onnistuisi, tai ainakaan sen kustantajalle saaminen. Minua epäilytti, käyttäisinkö aikaa ja voimia ihan turhaan johonkin, mille ei edes tässä maailmassa ole tarvetta.
Jälkikäteen tunnen melkein kauhua ajatellessani, että mitä jos en olisikaan ryhtynyt tähän! Mitä jos en olisi uskaltanut, viitsinyt tai vaan tarttunut ideaani? Kirjani julkaisu johti muutokseen, joka ei vieläkään ole pysähtynyt. Se muutti työnkuvani aivan toiseksi ja mahdollisti yrittäjyyden, jonka ansiosta minulla on joka viikko vapaus päättää omista tekemisistäni. Saan jatkuvasti kehittää uutta ja olla luova. Tunne on melkein kuin läheltä piti -onnettomuustilanteessa, jossa ihan hyvin olisi voinut käydä huonosti. Jos olisin valinnut toisin, joku puoli minusta ei olisi saanut mahdollisuutta!
Helppo vai vaikea valinta?
Olisin kuitenkin ymmärtänyt itseäni, jos olisin jättänyt kirjaprojektin sikseen. Ei ole helppoa alkaa epävarmassa tilanteessa käyttää aikaa johonkin, jonka lopputuloksesta ei ole mitään takeita. Helpompaa on jatkaa samaan malliin, olla vakituisessa työpaikassa, tehdä opintoja eteenpäin tasaiseen tahtiin. Joskus kuitenkin mietin, että onko kuitenkaan helpompaa?
Moni jonkin muutoksen tehnyt kertoo, että elämässä oli aiemmin jonkinlainen vierauden tunne. Ihan kuin olisi juuttunut elämään jonkun toisen elämää. Ihminen on herännyt pohtimaan, elääkö elämäänsä muita varten, muiden odotusten mukaisesti. Onko tosiaan helppoa päivästä toiseen yrittää unohtaa omat todelliset toiveensa ja mukautua siihen, mitä muut odottavat? Kaikkeen tietysti tottuu ajan myötä, mutta luultavasti on vaan helpompaa olla se kuka on.
Ennakoimattomat seuraukset
Haasteena ratkaisevissa valinnoissa on, ettemme ensinnäkään välttämättä tunnista niitä. En minäkään etukäteen tiennyt, että kirjaprojekti muuttaisi (työ)elämäni täysin. Olisi kai voinut käydä niinkin, ettei kirja olisi valmistunut, tai kustantajat eivät olisi siitä kiinnostuneet. Olisin voinut menettää uskoni ja jättää omakustantamisenkin – tai ehkä lukijoita ei vaan olisi löytynyt. Sen sijaan saan edelleenkin kyselyitä valmentamaan, koska joku jossakin muistaa lukeneensa kirjani. Asiakkaat hakeutuvat coaching-vastaanotolleni, koska aikaansaamisen taika on kateissa. Moni heistä ei tietäisi minusta, ellen olisi julkaissut kirjaani!
Emme kuitenkaan voi tietää valintojemme seurauksia etukäteen. Ei voi tietää ennakolta, lukeeko kirjaani kukaan, jos en ole vielä edes kirjoittanut sitä. Kustantajilla on käsitys markkinasta, mutta hekään eivät voi ennustaa kirjan menestystä ennen, kuin edes lähetän heille käsikirjoitusta. Sama pätee moneen isoon valintaan – on mahdotonta tietää etukäteen varmasti yrityksen tuottoa tai vaikkapa sitä, viihtyykö jossakin työpaikassa. Jos et anna valinnalle mahdollisuutta, et saa koskaan tietää. Kaipaamme hallinnan tunnetta joskus niin paljon, että takerrumme varmuuteen sen sijaan, että valitsisimme sen, mitä haluamme.
Valintahaaste
Haastankin sinut nyt pohtimaan, mikä saattaa olla seuraava käänteentekevä valintasi. Onko sinulla jokin toive, joka on jo sinulle itsellesi selvä, mutta keräät vielä rohkeutta sen toteutukseen? Mikä auttaisi sinua, mitä tarvitset, jotta voisit tehdä itsellesi tärkeän valinnan? Muistathan, että saat myös hakea apua ja tukea valinnan tekemiseen!
Mikäli haluat oppia tekemään parempia valintoja, laita nyt jo kalenteriin ke 8.6. klo 9 – silloin voit osallistua Valinnan paikka -webinaariin, jossa saat tietoa ja toimivia harjoituksia valintoihin sekä työssä, että vapaalla!
P.S. Jos kirjan kirjoittaminen on sinun unelmasi, niin voit tilata tallenteen Kirjailijaksi -webinaarista edulliseen 29€ hintaan tästä linkistä
Tässä joitakin palautteita webinaarista:
Can do -asenne tarttui! Oma motivaatio, joka oli muista hankaluuksista johtuen ollut pohjamudissa, kasvoi tunnin aikana monta pykälää.
Antoisaa kuulla todellisista käytännön kokemuksista. Hyvin koostettu kokonaisuus. Inspiroiva.
Hyödyllisiä olivat vinkit motivaatioon, aikaansaamiseen ja kässärin lähettämiseen.
Tiiviissä paketissa hyviä vinkkejä ja harjoituksia. Hyödyllistä oli mm. kohderyhmän mietintä.
Hyvää oli konkreettiset vinkit ja hyvät harjoitukset. Hyödyllistä oli uuden kirjaidean synty ja oman motivaationi ymmärtäminen. Kiitos todella hyvästä ja innostavasta webinaarista!
Tarkempaa tietoa Kirjailijaksi-webinaarista löytyy täältä
P.P.S. Jos haluat saada blogin sähköpostiisi ja pysyä kuulolla tapahtumista, tilaa blogi tästä linkistä