Kirjailijaelämää

Kirjailijaelämää

Yksi kirjailijuuden parhaista puolista on ehdottomasti se kirjoittaminen itsessään. On myös kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia. Yhtenä päivänä kuuntelin podcast -keskusteluja kirjoittamisesta. Voin suositella esimerkiksi huippuja kolumneja kirjoittavan Laura Frimanin podcast-vierailua Kirjoittamisesta -podcastissa, sekä saman podcastin jaksoa kirjoitusrutiineista. Tätä blogia kirjoitan kahvilassa, musiikista ja kahvilatunnelmasta nauttien. Mikä sinusta on parasta kirjoittamisessa?

Mieli mukana

Nykypäivänä moni kärsii jatkuvasta paineesta tehdä ja suorittaa jatkuvasti kaikenlaista. Kirjoittaminen on hyvä tapa pysähtyä aiheiden äärelle. Ajattelu kehittyy, sillä kun kirjoitat yhden näkökulman, mieleesi tulee myös toinen näkökulma. Vähän niin kuin hyvässä keskustelussa on mahdollista pohtia aiheita eri näkökannoilta.

Toisaalta kirjoittaminen on tapa myös pysähtyä itsensä äärelle. Moni kirjoittaa päiväkirjaa tai suunnittelee elämää bullet journalin avulla. Unipäiväkirjan avulla syntyy yhteys siihen, mitä alitajunnassa on menellään. Kirjoita aamulla muistamasi uni niin hyvin kuin sen muistat – jos et ehdi kirjoittaa, niin tee ainakin muistiinpanot heti heräämisen jälkeen, sillä uni saattaa muutoin unohtua nopeasti.

Minä olen mieltynyt Julia Cameronin Aamusivut -menetelmään. Siinä kirjoitetaan ajatuksenvirtaa, alkuperäisen ohjeen mukaan kolme sivua aamuisin. Toteutan sitä soveltaen, eli saatan kirjoittaa mihin kellonaikaan tahansa ja usein esim. 8-10 minuuttia. Aamusivuja ei ole tarkoitettu luettavaksi jälkikäteen, joten kirjoitan ne yleensä tarkoituksella sellaisella käsialalla, etten saa tekstistä itsekään selvää. Cameron suositteli Aamusivuja luovaa työtä tekeville, mutta mielestäni ne sopivat kaikille tavaksi pysyä yhteydessä itsensä kanssa.

Tyylilajien kokeilu

Yksi kirjoittamisen parhaita puolia on sen monipuolisuus. Tyylejä on niin monia! Vaikka useimmiten kirjoitan blogeja, kolumneja tai jotakin faktapohjaista, olen jo lapsuudessa harrastanut myös luovaa kirjoittamista. On ollut hienoa kokeilla esimerkiksi lyriikoiden kirjoittamista ja tänä vuonna yksi runoni julkaistiin lehdessä!

Kiitän ystäväni kanssa aloittamaani luovan kirjoittamisen harrastusta paljosta. Tapaamme ja teemme yhdessä erilaisia kirjoittamisharjoituksia. Olemme kirjoittaneet tarinoita, runoja, laulun sanoja, aistihavaintoharjoituksia, alku- ja loppusointuja, henkilöhahmoja, teemallisia tekstejä ja samalla kirjaimella alkavista sanoista syntyvää kuvausta. Välillä tekstit ovat vakavia, välillä huumorilla kirjoitettuja – ajoittain kirjoitamme aiheesta ja toisinaan aivan mielikuvituksen tuotetta. Eri tyylien kokeilu on mielenkiintoista ja auttaa kehittymään kirjoittajana.

Aika kirjoittaa

Kun kirjoitin ensimmäistä tietokirjaani jouduin miettimään, mikä auttaisi minua löytämään aikaa kirjoittamiselle sekä pysymään motivoituneena. Oli haastavaa kirjoittaa muiden töiden ja opintojen ohella silloin, kun kirjan tulevaisuus oli vielä epävarma. Keksin, että minun olisi helpompi ottaa aikaa kirjoittamiselle, jos pääsisin jonnekin ulkomaille, irti arjesta kirjoittamaan. Lähdin lopulta Espanjaan, edulliselle matalan kynnyksen omatekoiselle retriitille. Siellä, kymmenen kirjoittamispäivän aikana syntyi ensimmäinen versio kirjan käsikirjoituksesta. Omatekoinen kirjoittamisretriitti toimi hienosti.

Usein olen kuitenkin kirjoittanut, koska on ollut pakko. Opinnäytetöitä, opintojen esseitä tai työhön liittyviä muita tekstejä, joita joku muu odottaa minulta. Itsenäinen kirjoittaminen on erilaista, koska siinä asetetaan tavoitteetkin itse. Nykyisin päätän, että kirjoitan vaikkapa blogin viikossa muutaman kuukauden ajan. Joitakin kertoja olen ollut kirjoittamiskursseilla tai valmennuksissa. Eri opistojen kurssit ovat usein laadukkaita ja tarjoavat hyvää harjoitusta sekä aikataulun kirjoittamiselle.

Oma tapa kirjoittaa on löytynyt kokeilemalla. Minulla kirjoittaminen sujuu parhaiten, kun pääsen irtautumaan arjesta. Se voi tarkoittaa lyhyttä kirjoittamisrupeamaa kirjastossa tai kahvilassa. Kesällä lähden ulos ja kirjoitan puiston penkillä tai kallioilla. Olen myös tottunut kirjoittamaan juna- tai lentomatkoilla, niissä on erityistä aikaansaamisentaikaa. Olen työstänyt kirjojani Espanjan retriitin lisäksi myös Airbnb:ssä Tallinnassa ja huvilaretriitillä Hangossa.

Mikä on sinulle hyvä tapa kirjoittaa? Mikä sinusta on parasta kirjoittamisessa? Jaa kokemuksesi muille inspiraatioksi!

P.S. Jos maaliskuun Kirjailijaksi -webinaari meni sinulta ohi, niin ei hätää, tallenne on nyt myynnissä – voit ostaa sen helposti verkkokaupasta tästä linkistä.

P.P.S. Jos haluat saada blogin sähköpostiisi ja pysyä kuulolla tapahtumista, tilaa blogi tästä linkistä.