Olen aloittanut kevään lenkkikauden. Fiilistelen kuunnellen juoksuaiheisia podcasteja ja olen tehnyt pari uudenlaista lenkkiäkin. Huomaan taas miettiväni, miten saisin ylläpidettyä juoksuintoa. Vuosia sitten kävin puolimaratoneilla, mikä auttoi treenaamaan säännöllisesti. Toisaalta nykyisin olen kovin mieltynyt vapauteen päättää itse, mihin aikani käytän ja tuntuu ihanalta lenkkeillä silloin kun huvittaa. Valitsenko apukeinoksi tiukan kurin ja suunnitelmat, vai vapauden ja huolettomuuden?
Kuri vai vapaus?
Jään pohtimaan kysymystä, mikä saisi juoksuharrastuksen mahdollisimman pysyväksi ja säännölliseksi osaksi elämää. Kannattaisiko kuitenkin tehdä nyt jokin lenkkisuunnitelma, jota noudattamalla pääsisin hyvään kuntoon? Törmäänkö sitten jo piankin tilanteeseen, jossa suunnitelma käskee lähteä lenkille, mutta en onnistu toteuttamaan sitä – ja sitten juoksuinto katoaa. Olen hyvien suunnitelmien kanssa monesti ollut tilanteessa, jossa alan sitten itse kapinoida ja vastustaa omia hienoja suunnitelmiani. Lopulta kyllästyn huonoon omaantuntoon ja unohdan koko suunnitelmat.
Toisaalta hyvät suunnitelmat myös innostavat! Vaihtelevat lenkit ja se tunne, kun huomaa kunnon kehittyneen todella palkitsee. Se innostaa jatkamaan harrastusta ja kehittymään lisää. Hyvällä suunnitelulla useampi lenkki viikossa on ylipäätään mahdollista toteuttaa. Muutenhan aika kuluu vain johonkin, ja sopivaa lenkkiaikaa ei mitenkään vahingossa löydy jostakin. Kehon luontainen taipumus säästää energiaa saa myös useammin jäämään paikoilleen kuin lähtemään lenkille, ellei valinta ole tehty jo etukäteen.
Vältä hällä väliä -efekti
Tavoitteisiin ja suunnitelmiin liittyy usein pelko siitä, että tavoite alkaa tuntua stressaavalta. Suunnitelman tekeminen ahdistaa jo etukäteen, ja moni epäilee, pystyykö noudattamaan suunnitelmia. Pelko ei tietenkään ole turha, vaan on pikemminkin selvää, että varmasti lipsumme hyvistäkin suunnitelmista. Entä sitten? Onko pettymyksen ja harmituksen tunne jonkun lenkin väliin jäämisestä tosiaan niin lamauttava, ettei polulle palaaminen enää ole mahdollista? Ehkä pitäisi kehittää myös tunteiden sietokuntoa lenkkikunnon lisäksi.
Tutkijat ovat kuitenkin huomanneet, että harmillisesti hällä väliä -efekti toimii. Painonpudottajilla on huomattu, että hyvä ruokavalio voi jäädä unohduksiin jo yhden epäonnistuneen päivän jälkeen. Tunne omasta epäonnistumisesta ruokavalion noudattamisessa voi olla niin ylitsevuotava, ettei siitä pääse yli. Ratkaisuna hankalaan oloon ruokavalio hylätään ja jatketaan hällä väliä -meiningillä.
Keino selättää hällä väliä -efekti on kuitenkin yksinkertainen. Epäonnistumisen jälkeen palataan noudattamaan suunnitelmaa. Voisiko suunnitelmaan alunperinkin suhtautua niin, että se on ideaali, josta noin 80% toteutus on jo tosi hyvä. Ja että jokainen askel suunnitelman mukaiseen toimintaan ansaitsee sinulta itseltäsi kiitosta ja kehuja. Huomaa myös ihan pienet jutut, kuten että aikainen nukkumaanmeno mahdollisti aamulenkin, tai että jaksoit kuntoilla töiden jälkeen, koska olit varannut eväitä mukaan. Fokusoidaan mieluummin onnistumiseen kuin epäonnistumiseen.
Ilon kautta
Hampaat irvessä juoksemallakin kuntoa kohoaa. Pidemmällä tähtäimellä tekemisen mielekkyys kuitenkin ratkaisee. Jos on koko ajan ihan kamalaa, ei tekeminen ole palkitsevaa, ja se loppuu helposti lomataukoon tai sairastumiseen. Tähän perustuvat ohjeet mieluisan liikuntalajin valinnasta ja aloittamisesta aivan pienestä. Varsinkin alkuvaiheessa tekemisen on oltava riittävän helppoa ja mukavaa. Pidemmällä aikavälillä kehittyminen ja sopivat haasteet taas motivoivat jatkamaan.
Suunnitelmatkin voi tehdä itselle mieleisellä tavalla. Väljyys auttaa kuulostelemaan itseä. Kunnon kannalta ei ole keskeistä juoksetko lenkin keskiviikkona vai torstaina. Olennaista on se, että lenkit ovat riittävän mukavia, jotta niille tulee lähdettyä riittävän usein. Joskus suunnitelmasta toteutuu 100%, joskus kävely saa riittää. Kokonaisuus ratkaisee.
Päätän antaa itselleni luvan käyttää aikaa lenkkeilyyn. Saan juosta aamulla, tai myöhään illalla. Saan juosta lähiympäristössä tai lähteä kauemmas. Saan kuunnella podcastia tai luonnon ääniä. Voin juosta kuntosalipäivänä tai ennen juhliin lähtöä. Lenkkisääksi sopii aurinkoinen päivä tai vesisade. Välillä saan vaan kävellä. Suunnitelmani on väljä.
Pakkoa tarvitaan vain hetkellisesti, kun pitää saada itsensä ulos ovesta ja hölkkäämään ne ensimmäiset metrit – sen jälkeen voi jo iloita, että taas ollaan lenkillä. Pakko on paras motivaatio – mutta vain hetkellisesti. Pitkällä tähtäimellä ilo ja sallivuus toimivat paremmin.
P.S. Valitsemista pääset harjoittelemaan Valinnan paikka -webinaarissa 8.6., klikkaa tästä mukaan – ja aluksi voit harjoitella valitsemalla sinulle sopivamman kellonajan!
P.P.S. Jos haluat saada blogin sähköpostiisi ja pysyä kuulolla tapahtumista, tilaa blogi tästä linkistä