Valitse käytöstavat netissä

Valitse käytöstavat netissä

Pian yhden vuoden täyttävä sosiaalinen media Clubhouse on yllättänyt käyttäjänsäkin. Moneen muuhun alustaan verrattuna siellä nimittäin keskustellaan ystävälliseen sävyyn. Ilmapiiri on koettu rennoksi ja suvaitsevaksi. Tämä piirre on puhututtanut suomalaisia Clubhousen käyttäjiä.

Olin tällä viikolla mukana keskustelussa, jossa keskustelimme siitä, milloin ihminen on hyvä netissä. Keskusteluhuoneen perustaja kiteytti hyvin, että nettiin mennään olemaan sankari, mutta saatetaan muuttua hirviöksi. Keskustelijat tunnistivat someraivo-ilmiön, jossa ihmiset kirjoittavat suutuspäissään tylyjä kommentteja toisilleen. Mikä sitten saa meidät hermostumaan ja purkamaan kiukkua ventovieraisiin ihmisiin? Miten osaisimme käyttäytyä hyvin netissä?

Estot vähenevät nettiympäristössä

John Suler julkaisi jo vuonna 2004 artikkelin, jossa kuvattiin netissä syntyvää estottomuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Nettiympäristön piirteet kuten näkymättömyys ja epäsynkronisuus saavat ihmisen toimimaan intensiivisemmin kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Läsnäolotilanteessa toisten ihmisten ilmeet ja eleet taas palauttavat käytöstämme hienovaraisesti sosiaalisten normien suuntaan ja keskustelussa tunnesävy välittyy helposti.

Netissä jokainen saa äänen, ja moni valitsee käyttää sitä. Estottomuus toteutuu sekä hyvässä, että pahassa. Hyvää voi olla ihmisten avoimuus tunteistaan ja esimerkiksi vaikeista kokemuksista, joka tarjoaa vertaistukea muille samaa kokeneille. Muiden auttamisen kynnys voi madaltua ja sosiaalisissa medioissa onkin nähty varsin vaikuttavia auttamiskampanjoita. Tärkeitä teemoja on uskallettu nostaa esiin ja niistä on voitu keskustella avoimemmin kun perinteisten medioiden aikana.

Myrkylliseksi avoimuudeksi voidaan kutsua tylyä kielenkäyttöä ja vihapuhetta. Ihmiset saavat jopa uhkauksia virtuaalisia kanavia pitkin. Netistä voidaan hakea provosoivaa sisältöä ja siellä tehdään myös rikoksia. Kirjoittamalla käyty keskustelu voi polarisoitua ja kiihtyä. Moni kirjoittaa kommentteihin sellaista, mitä ei kuuna päivänä sanoisi kenellekään kasvokkain.

Kaksi astetta ystävällisemmin

Kirjoitettu viesti koetaan tyypillisesti tylympänä kuin samat sanat sanottuina. Tekstissä eivät välity ilmeet, eleet ja äänenpainot, eikä viestin tunnesävy siis käy ilmi, ellei sitä erikseen kirjoiteta sanoilla tai ilmaista vaikka hymiöillä. Tämä ei ehkä haittaa tuttujen ihmisten kanssa chattaillessä, koska osaamme tulkita ystävien ja läheisten viestejä muun kokemuksen perusteella. Sosiaalisessa mediassa saattaa kuitenkin näkyä pelkkä teksti.

Työpsykologian tohtori Helena Åhman hiljattain kiteytti, että kirjoitettu viesti kannattaisi muotoilla ”kaksi astetta ystävällisemmäksi”, jotta se vastaisi tarkoitettua sävyä. Moni organisaatio on huomannut kirjoitetun viestinnän väärinkäsitysten mahdollisuudet. Haastavia ja arkoja aiheita opastetaan käsittelemään kasvokkain tai puhelimitse.

Kuplaantuminen voi vaikuttaa siihen, että omat jyrkät ja ihmisiä loukkaavatkin mielipiteet alkavat tuntua oikeutetuilta tulkinnoilta todellisuudesta. Kun on tekemisissä vain samanmielisten kanssa, voivat toiset näkökulmat unohtua. Kärkkäitäkin tekstejä julkaistaan kuin totuutena. Moni poliitikko on kärsinyt mainehaittoja kirjoituksista, jotka ehkä kirjoitushetkellä eivät tuntuneet kovin radikaaleilta. Emme aina sisäistä kirjoitetun tekstin luonnetta. Siihen ehkä suhtaudutaan vakavammin kuin johonkin sanottuun.

Jos haluat oppia tekemään parempia valintoja, löydät tietoa ja esimerkkejä kirjastani Valinnan paikka – näin teet parempia päätöksiä. Löydät sieltä mm. 64 harjoitusta parempien valintojen tekemiseen. Voit tilata kirjan omaksesi tästä linkistä.

Käyttäytyminen on valinta

Emme saa valmiina käytöstapoja nettiin, vaan ne täytyy opetella erikseen. Vaikka nettiympäristön piirteet altistavat tietynlaiselle toiminnalle, käyttäytyminen on kuitenkin aina valinta, jonka voit tehdä tietoisesti. Ennen kaikkea kyse on omien tunteiden ja käyttäytymisen säätelystä silloin, kun muilta tulevassa palautteessa on virtuaalimaailmalle tyypillisesti viivettä.

Vinkkejä parempaan vuorovaikutukseen netissä.

#1. Pohdi linjaasi etukäteen. Haluatko esittää kriittisiä kommentteja ja provosoida tekstilläsi? Kannattaako ärsyyntyneenä ylipäätään kirjoittaa nettiin jotakin, mitä sieltä ei ehkä saa pois? Millaista vuorovaikutusta haluat rakentaa verkostoissasi? ”Mitä tulee paikalle kun sinä tulet paikalle” on hyvä pohdintakysymys myös virtuaalisessa ympäristössä. Keksi vaihtoehtoisia tapoja kiukun purkamiseen, ja vältä nettiaktiivisuutta huonolla tuulella ollessasi.

#2. Harkitse ennen kuin kirjoitat. Kirjoitetulla tekstillä on meille ihmisille erilainen painoarvo, kuin jollakin sanotulla asialla. On eri asia tiuskaista suutuspäissään jotakin, kuin kirjoittaa se mustaa valkoiselle. Selkiytä itsellesi, että vaikka kommentin tai tekstin voisi poistaakin, siitä on voitu ottaa kuvakappauksia, joten harkinta on aina paikallaan. Suhtaudu tekstiin kuten vaikka tatuoinnin ottamiseen. Jälki on näkyvä ja poistaminen haastavaa.

#3. Viestitä positiivista tunnesävyä. Rakentaviksi ja ystävällisiksikin tarkoitetut viestit koetaan tylympinä, kuin sama asia lähikontaktissa sanottuna. Tuttujen ihmisten kanssa voi mielessään kuvitella viestin pohjavireen, mutta vieraampien kanssa sen välittämiseen kannattaa panostaa. Luo positiivista tunnesävyä vaikka kiittämällä viestistä tai näkökulmasta, ennen kuin kerrot asiasi. Sähköpostien lopetuksiin ilmestyneet mukavan viikon tai viikonlopun toivotukset korvaavat ystävällistä hymyä, joka ei välity, ellei sitä erikseen kirjoiteta sanoiksi.

#4. Empatiaa peliin. Asetu jonkun toisen asemaan ja eläydy, miltä tuntuisi lukea tekstisi. Pohdi asiaa eri henkilöiden näkökulmista ja muokkaa viestiäsi niin, että se on kirjoitettu toisia arvostavalla ja kunnioittavalla tavalla. Ei riitä, että viesti on asiallinen, kirjoita se ns. kaksi astetta ystävällisemmin. Toisen loukkaaminen ei ole laadukasta keskustelua.

#5. Nettimoraali. Jos et pidä muiden haavoittamista oikeudenmukaisena käytöksenä, älä tee sitä netissäkään. Tahallinen provosointi ja provosoituminen ei edistä hyvää keskustelua, tai ymmärrystä, vaan usein polarisoi asioita turhaan. Lue aina tekstisi tarkkaan ennen sen lähettämistä tai julkaisua varmistaaksesi, että toimit oman eettisen säännöstösi mukaisesti.

Tämä blogi on osa Valinnan paikka –blogisarjaa. Blogi ilmestyy 1.1.2021 julkaistun tietokirjani kunniaksi! Kirjani ”Valinnan paikka – näin teet parempia päätöksiä” voit tilata omaksesi tästä linkistä

Voit tilata tämän blogisarjan ja pysyä ajan tasalla tapahtumista tästä linkistä https://www.satupihlaja.com/tilaa-uutiskirjeemme

P.S. Suosittelin hiljattain sinulle Joyllan positiivisen psykologian koulutusta. Nettisivuilta löytyy nyt myös lisää kokemuksistani positiivisen psykologian opiskelusta ja sen vaikutuksista työuraani tästä linkistä

P.P.S. Jos haluat kehittää itseäsi ja hyvinvointiasi, löydät nyt myös minun Aikaansaamisen taika – itsensä johtamista käsittelevän valmennuksen DRIIMin valikoimasta!

Saat DRIIMin kaikki valmennukset käyttöösi vain 8€ kuukaudessa, tai 80€ vuodessa täältä

Jätä kommentti

Name
E-mail
Website
Kommentti