Kun aikanaan aloin kiinnostua aikaansaamisesta, mietin miksi välillä jokin homma vain sujuu helposti ja vaivattomasti ja toisinaan taas pelkkä alkuun pääseminen tuntuu mahdottomalta. Tunteet vaikuttavat meihin monin tavoin ja usein sanotaan, että ”kuuntele tunteitasi”, mutta asia on kuitenkin vähän monimutkaisempi.
Pitäisi soittaa puhelu verotoimistoon. Aina kun ajattelenkin asiaa, pieni ahdistuksen tunne alkaa kasvaa rintakehässä. Jos huomaan tutkailla ajatuksiani, tiedostan, että odotan tylyä vastaanottoa virkailijalta. Mielessä käy myös niitä kysymyksiä, joita täytyy selvitellä ja mahdollisia negatiivisia seurauksia. Pitäisikö minun siis jättää soittamatta, koska tunteeni kehottaa minua tekemään niin?
Jännitys helpottaa altistumalla
Esiintymisjännitys on yleinen piirre ihmisillä. Moni jännittää yleisön edessä puhumista, mutta myös tavallisempia tilanteita, joissa pitää esittää jokin asia joukolle muita ihmisiä. Pelkäämme mokaamista tai sitä, että meitä kritisoidaan. Sitten vältämme näitä tilanteita, ja tunneansa on valmis – ethän voi kehittyä esiintymisessä, jos et sitä koskaan tee.
Esiintymisjännitykseen auttaa jännittäville tilanteille altistuminen. Kun säännöllisesti menee niihin vähän jännittäviin tilanteisiin, ne alkavat pikkuhiljaa sujua rutiinilla. Myös lavaesiintymiseen tottuu, kun järjestää itsensä esiintymistilanteisiin mahdollisimman usein. On hyvä muistaa, että myös ammattiesiintyjät jännittävät. Jännitys on hyvä tunne siinä mielessä, että se saa meidät valmistautumaan ja skarppaamaan tärkeissä tilanteissa.
Välttely ei tunteiden kohdalla auta
Myös muiden tunteiden kohdalla pätee sama: Tunnetta välttämällä et opi luontevaa suhdetta hankalan tai negatiivisen tunteen kokemiseen. Usein kuitenkin tulemme toimineeksi niin, että tunteen välttäminen toimii ohjenuoranamme. Joskus jopa yritämme välttää sitä, että jollekulle toiselle ei vaan tulisi jotakin negatiivista tunnetta. Muiden huomiointi on tietysti hyvää käytöstä ja kaunis tapa toimia, mutta siinäkään ei kannata mennä liian pitkälle.
Esimerkiksi usein kuulee sanottavan, ettei jotakin voi tehdä, koska siitä tulisi huono omatunto. Jumppaan ei voi mennä illalla, koska siitä tulee huono omatunto, kun ei ole koko iltaa lasten kanssa kotona. Tekisi mieli mennä metsään kävelylle, mutta se ei käy, koska pitäisi oikeasti mennä kuntosalille. Tulee huono omatunto jos vaan viettää aikaa oleilemalla luonnossa ja tehokas treeni jää tekemättä – toisaalta treeni saattaa jäädä tekemättä muutenkin.
Tunteiden välttelystä saattaa aiheutua seurauksia. Jos uhraudut ja jäät kotiin vaikka olisit halunnut muuta, saatat kiukutella perheelle. Vaikka itse teit päätöksen, voit syvällä mielessäsi syyttää heitä siitä, että jumppa jäi väliin. Näin jaat negatiivista tunnekuormaa ympäristöösi, vaikka se ei sinne edes kuulu.
Positiiviset tunteetkin voivat haastaa itsensä johtajaa
Jos kerran negatiivisten tunteiden välttely ei ole hyvä ohjenuora toiminnalle, kannattaako siis toimia positiivisten tunteiden mukaan? Jos olet helposti innostuvaa tyyppiä, olet ehkä huomannut, että kaikenlaiseen kiinnostavaan on kiva lähteä mukaan. Moni innostuja kuitenkin uupuu, kun tulee ottaneeksi itselleen liikaa tekemistä, eikä malta lopettaa ajoissa.
Myöskään mielihyvän tuntemukset eivät ole paras tienviitta. On helppoa jäädä koukkuun erityisesti nopean mielihyvän lähteisiin, kuten rasvaisiin ja sokeripitoisiin herkkuihin, alkoholijuomiin, tai vaikka rahapeleihin ja shoppailuun, jopa päihteisiin. Koska mielihyvä kestää vain lyhyen ajan, täytyy mielihyvän lähteelle palata koko ajan uudelleen ja kierre on valmis.
Harkinta ja valinta
Toimintamme ei koskaan seuraa suoraan tunteesta. Meillä on aina mahdollisuus harkita ja sen perusteella valita, miten päätämme toimia. Se kuitenkin edellyttää sitä, että huomaa ja tunnistaa tunteensa, ja niiden vaikutuksen. Harjoittelu tuottaa nopeasti tulosta ja opit tunnistamaan ainakin yleisimmät tunneansasi – ne nimittäin toistuvat samantyyppisinä.
Voit tilata runsaasti harjoituksia sisältävän Aikaansaamisen taika työkirjan nyt ennakkotilaushintaan 17,60€, ilman postikuluja tästä. – tarjous voimassa 19.5. saakka!!!
P.S. Pääset myös harjoittelemaan tunnetaitoja kehoa kuuntelemalla workshoppiin, joka toteutuu Helsingissä 17.-18.8., tapahtuman tiedot löydät tästä ja ilmoittautuminen tästä linkistä
P.P.S. Onko sinun tavoitteesi kirjoittaa kirja? Tervetuloa jo kuudetta kertaa toteutuvalle Ideasta tietokirjaksi-kurssille Helsingissä 16.8.2019 klo 9-16. Facebook-tapahtuman löydät tästä ja suoraan ilmoittautumaan pääset täältä
Voit tilata ilmaisen Aikaansaamisen taika –blogin tästä
Saat sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa johonkin itsensä johtamisen teemaan keskittyvän blogin, jossa on aina mukana helposti toteutettavia vinkkejä siitä, miten voit parantaa arkeasi heti.