Sen muistaminen, että jonain päivänä kuolet, on paras tapa saada itsensä ajattelemaan, ettei ole mitään menetettävää. Ei ole mitään syytä…

Sen muistaminen, että jonain päivänä kuolet, on paras tapa saada itsensä ajattelemaan, ettei ole mitään menetettävää. Ei ole mitään syytä…
Keskustelin tänään videopalaverissa työtutun kanssa, jolla oli alkanut virrata mieleen tarinoita. Hän kuvasi haaveilleensa kirjan kirjoittamisesta jo vuosia, mutta oli…
Naureskelen itselleni nykyisin lähes päivittäin. Se helpottaa, etenkin stressaavina aikoina, kun tulee sählättyä tavallista enemmän. Onko naurusta sitten apua elämän…
Herään aamulla, harmi kun unet jäivät ranteessani olevan älykellon mukaan vähän turhan lyhyiksi. No, sitten terveellistä aamupalaa – en kyllä…
Haluan onnitella 104-vuotiasta Suomea Itsenäisyyspäivänämme. Samalla tekee mieli kiittää siitä itsenäisyydestä, jonka Suomi tänä päivänä minulle tarjoaa – sehän ei…
Erikoinen hetki viime viikolta: Käyn tervehtimässä tuttua henkilöä lounaspaikassa Helsingin keskustassa. Tutun seurassa ollut toinen henkilö toteaa minulle, että ”Sinähän…