Maamme hallituksen tehdessä leikkauksia, käy keskustelu sosiaaliturvajärjestelmästämme kuumana. Jotenkin rahasta puhuminen tuntuu vievän kaiken tilan ja olennainen, eli ihmisten kokemus…

Maamme hallituksen tehdessä leikkauksia, käy keskustelu sosiaaliturvajärjestelmästämme kuumana. Jotenkin rahasta puhuminen tuntuu vievän kaiken tilan ja olennainen, eli ihmisten kokemus…
Kiireisen työ-, harrastus- ja sosiaalisen vuorovaikutusrupeaman jälkeen aivomme kaipaavat nollausta. Luin jopa jostakin, että aivot todellakin ylikuumentuvat ja kohonnut lämpötila…
Iso-Britanniassa työskentelevä professori sanoi Helsingin Sanomien jutussa rohkeasti, että tasapäistämisestä pitää tutkimusmaailmassa luopua ja sen sijaan suosia eliittiä. Niin, tosiaan,…
Matkustaminen vaikuttaa mieleen keventävästi ja avartavasti. Tuntuu, että silloin pääsee irti jostain turhasta painolastista ja luovuus ja energia lisääntyvät. Taiteilijat…
Vanhan sanonnan mukaan ”tekemällä oppii”. Voisi luulla, että nykypäivän tietoyhteiskunnassa ja asiantuntijatehtävissä tämä ei enää pidä paikkaansa, mutta edelleenkin lukemalla…
Facebookissa kiersi haaste, jossa kerrottiin miehestä, joka oli lopettanut valittamisen 21 päiväksi. Hän kertoi tämän kokeilun avanneen hänen silmänsä sille,…
Matkustin eilen jättikokoisen matkalaukun kanssa. Vaikka olin nukkunut vain muutamia tunteja ja takanani oli tiiviit koulutuspäivät, olin poikkeuksellisen hyvällä ja…
Olin hiljattain joogatunnilla, joka toteutui isossa hallissa. Erilaisten tilaisuuksien ajoitus oli kai mennyt vähän pieleen, koska joogan aluksi saimme samalla…
On varmaan ihan tavallista, että ihmisellä on monia tavoitteita samanaikaisesti: haluan elää terveellisemmin, edistää opintojani, tehdä tutkimustyötä, kirjoittaa blogia, kokeilla…
Hiljattain käymältäni positiivisen psykologian kurssilta jäi mieleen aikaansaamisen teema. Kun teemme jotakin omien arvojemme tai tavoitteidemme suuntaista, se tuottaa meille iloa ja…